Eilen illalla italialaiset teki loistavan illallisen majatalossa. Istuimme kaikki saman pöydän äärellä nauttien maukkaasta pastasta ja hyvästä seurasta. Ruoka ja viini maksoi 2€.
Ruoan jälkeen ohjelmassa oli, että jokainen laulaa yhden laulun omalla kielellä. Laulun pituudella ei väliä. Tässä kohdassa täytin lasini viinillä kolme kertaa ennen vuoroani. Hetkeen ei oo näin paljon jännittänyt, vaikka varsin rennoissa tunnelmissa oltiin. Tätähän ei mihinkään Pataässän karaokeen voi verrata ja sanatkin pitäisi osata ilman säestystä. Jännitystä lisäsi laulajien taso, ennen minua... te kaikki tiedätte, ettei minua saa edes karaokea laulamaan vaikka yhden tähden sheriffi pullo olisi vedetty huiviin...
Noh, pakkohan se oli. Perunalaulua (ihan kaikki lukijat ei tiedä mistä laulusta puhutaan) on niin paljon tullut laulettua, että sen sanat osaa unissaan. Vaikka jonkun verran rusketusta on naamaan päivittynyt, niin kyllä Haudan poika punasteli kuin rapu. Miksi ihmeessä vuoroni tullessa piti useiden videonauhoitusten räpsähtää päälle?! Itsellekin se piti tallentaa, ja oli muuten karseata kuunneltavaa seuraavana aamuna kävellessä aamuyöllä. Sanoista kun ei luonnollisesti kukaan saanut selvää, niin lauluääni ratkaisi kaiken. Ja kaikkihan tietää loistavan lauluääneni, joka pilaantuu kurkussa. Sympatia abloodit tuli kivasti kaikilta, mutta juu...
Että tällaista eilisiltana Caminolla.
Herätys 04.00 ja startti 05.00. Samaan aikaan lähti Michela, Sharka ja Jon (Giovanni). Kohteena Leon.
Tuulinen sää piti takit visusti päällä, mutta onneksi ei satanut. Meillä oli kiire juhlistaa Giovannin 22v syntymäpäivää. Nuorisolla olikin ihan eri tahti, joten minä talsin omaan rauhalliseen tahtiin ja pidin taukoja milloin missäkin.
Leoniin saapuminen oli erittäin raskas. Kuten aiemmin olen maininnut, asfaltilla kävely on vaan niin syvältä. Suurkaupunkiin kävely tarkoittaa asfaltilla talsimista vähintään 2h. Jos mietitte miltä tuntuu, niin suosittelen kokeilemaan 30km jälkeen (ja vaikka 80km kahtena ed päivänä takana) 8km asfaltia. Näkyhän on edelleen sama; katkokävelyä kaupungissa kävelykepin varassa. Täällä paikalliset on tottunut näkemään joka päivä samaa, mutta Helsingissä se olisi aika koomista. Paikalliset autoilijat aina pysähtyvät antaakseen meidän kulkea rauhassa tien yli tai tervehtivät Buenos dias / Buen Camino! Yksi isä sanoi minusta tyttärelleen lastentarhan pihalla, katso siellä kävelee peregrino.
Illalla juhlittiin tosiaan Giovannin 22v-synttäreitä. Ksenia oli hänelle leiponut kakun! Kerettiin pitää 3-tunnin hienot "bileet" Leonin drinkkibaarissa ennen majatalon hiljaisuuden tuloa. Sehän oli minulle tuttua, mutta italialaisille sana mojito ei ole niin tuttu kuin amarone tai barone. :)
