Odottelen Portossa Satua sunnuntaihin ja maanantaina matka jatkuu yhdessä kohti Santiago de Compostelaan. Matkaa vielä noin 260km, riippuu siitä mitä reittejä pitkin mennään. Nyt ei ainakaan voi eksyä vaikka erimielisyyksiä reittivalinnoista tulisi matkan varrella. Meri kun on vasemmalla niin kaikki on hyvin...:)
Tutut camino ystävät olivat jo lähteneet jatkamaan matkaa, kun minä heräilin.
Hostelli ei ollut erikoisemmin mukava, joten pakkasin kamat ja lähdin aika nopeasti etsimään seuraavaksi yöksi petipaikkaa. Nautin aamukahvit matkalla takaisin keskustaan.
Paikka löytyi aika nopeasti läheltä Douro-joen rantaa. Hostelli oli hieman hintava yhdestä pedistä mutta ei ollut energiaa enempää etsiä. Ja olihan se lähellä kaikkia nähtävyyksiä.
Jätin rinkan hostelliin ja lähdin seikkailemaan lähialueen pikkukujille. Lopulta päädyin Taylors portviini talolle. Tutustuminen itse portviiniin ja Taylors portviinin historiaan tarkemmin oli hieno kokemus. Lopuksi oli viinitasting. Harmitti etten voinut ostaa kotiin laadukkaita portviinejä. Ravintolassa jälkiruoan kanssa varmaan 10v olen jo tilannut portviinin kylkeen. Varsinkin suklaakakun kanssa..:)
Lounaaksi nautin Portugalin ylpeyden aiheen. Francesinhan. Jessus!! Tässä annoksessa ei ollut mitään järkeä.
Tämä portugalilainen voileipä on lihan rakastajan ruoka-pyramidin huippu. Kaksi paahtoleipäviipaletta, joiden väliin tulee lukemattomat lihakerrokset pihvistä makkaraan, paistettu muna ja lopuksi sulatettu rasvainen juusto päälle ja ympärille. Lautasen pohjalla on mausteinen olutkastike. Ei todellakaan ole parempaa keksintöä maailmassa, jos olet sujut kolesterolipitoisuutesi kanssa. Minä en ole, joten en pystynyt tai halunnut syödä loppuun tätä Poksauta verisuonet-annosta.
Illalla seurasin katutaiteilijoiden esityksiä nauttien porttonic drinkistä. Se sisältää valkoista portviiniä ja tonic vettä. Namii!
Illallisravintolaksi valikoitui pieni fine dining ravintola Elemento.
Kävi ilmi että ravintola oli vasta 3kk vanha ja nyt suuri trendi Portossa. Minä vain kävelin sen ohi vahingossa ja ihastuin kuuden ruokalajin tasting menuuseen. Lisäksi kiinnosti se, että kaikki ruoka valmistetaan tulen avulla. Kiviuunissa, padassa hauduttaen, paistaen tai grillaten mutta tuli on aina lämmön lähde.
Omistaja ja pääkokki Richardo Dias Ferreira ja hänen vaimonsa Patricia Lourenco (Se oikea pomo) ottivat minut vastaan ravintolaan ilomielin vaikka ravintola oli täynnä. Nautin alkudrinkin baarissa ja olin valmis siellä syömään, kunnes Patricia tuli hakemaan minut tiskille keittiön eteen nauttimaan menusta. Ja olihan minulla taas ne samat ykköset päällä, shortsit ja vaelluskengät ja vaelluspaita. Patricia huomasi miten kiinnostunut olin kaikesta ympärillä, joten siksi halusi suositella parempaa paikkaa illalliselle.
Richardo hankki aikoinaan vahvan kokemuksen mm. Ritz Carlton ja Sheraton hotelleissa. Tämän jälkeen hän vahvisti lisää kokemustaan ruoan valmistuksen saloihin tekemällä yhteistyötä Espanjan eniten Michelin tähtiä (10kpl) saaneen keittiömestarin Martin Berasateguilin kanssa San Sebastianissa.
Sen jälkeen Richardo ja Patricia asuivat Australiassa Sydneyssä 7 vuotta. Hän työskenteli muun muassa Quay ravintolassa, jonka sanotaan olevat yksi maailman kärki ravintoloista ja MasterChef Australia tv-ohjelmassa monesti vierailevan keittiömestari Peter Gilmoren omistama.
Riittävän kokemuksen kartuttua hän työskenteli myös Australiassa vieraileville valtiovieraille ja kuninkaallisille. Muutamia kuukausia myöhemmin hän sai useita eri palkintoja kuten vuoden ravintola Australiassa sekä kansainvälisiä palkintoja.
Kaiken tämän kokemuksen jälkeen oli unelma palata Portugaliin yhdessä Patrician kanssa. Unelma oli valmistaa ruoka avotulella vain parhaita raaka-aineita käyttämällä. Tulen tuoma aromi olisi keskiössä kaikissa annoksissa. Ja näin Elemento syntyi vasta 3kk sitten.
Illallinen oli upea ja viinisuositukset jokaiselle annokselle oli tarkkaan harkittu. Kuuden ruokalajin illallinen oli elämys, jonka muistan. Patricia kävi vähän väliä kysymässä miten ilta sujuu vaikka hän toimi hovimestarina sisäänkäynnillä ja ravintola oli täynnä. Kokit piti seuraa ja heidän työskentelyään oli ilo seurata. Eivät kommunikoineet juuri ollenkaan keskenään ja silti jokaisen osuus yhteen annokseen oli sekunnin tarkkaa. Ricardo kokosi jokaisen annoksen ja varmisti laadun. Upeaa katseltavaa!! Ricardo huomasi kiinnostukseni ja jälkiruoan kohdalla tuli juttelemaan. Kyseli Caminosta ja juttelimme ravintolasta. Kun kuuli että olen Suomesta, innostui hän lisää. Suurimman inspiraationsa ruoan valmistukseen tulella hän saa Suomesta!! Näytti oikein kirjoja Suomen luonnosta ja sienistä, jotka oli käännetty englanniksi. Kerroin että tytöt kotipuolessa kerää muutamaan hienoon ravintolaan suppilovahveroita ja laatu on meille erittäin tärkeätä. Hän innostui kuulemaan vielä lisää, hänkin käyttää kanttarelleja annoksissa.
Loimulohesta hän on unelmoinut ja kerroin siihen liittyviä niksejä. Hän kuunteli tarkkaan ja jo mietittiin paikkaa avotulelle, jossa lohefileet laudalla hitaasti kypsyisi. Painotin että loimulohi ja liekkilohi ovat täysin kaksi eri asiaa. Käden tulee pystyä olemaan lohen ja tulen välissä 3-5sek.
Kerroin myös miten saisi showta kun tekee pensselin katajasta ja roiskuttaa sillä sitruuna-brandy-tilli-sekoitusta aika-ajoin fileelle. Lopuksi brandylla liekitys jne... Hän oli erittäin kiinnostunut.
Illan päätteeksi hän pyysi minut tiskin taakse keittiöön ja kokosi henkilöstön mukaan. Sanoin että tiskari myös joka on tärkein linkki koko ravintolan toimivuuteen. Kaikki olivat samaa mieltä. Otimme kuvat muistoksi.
Toivotan Ricardolle ja Patricialle paljon onnea ja menestystä unelmansa toteuttamiseen, joka on alkanut upeasti. Jo toinen ravintola on suunnitteilla, johon tuumasin että siinä on omat riskinsä. Huippuravintolat tuppaa yleensä olevan sidoksissa omistaja-keittiömestariin ja asiakkaat toivovat hänen läsnäoloaan. Kahdessa paikassa ei voi olla... He varmasti kuitenkin näkevät Porton potentiaalin, jonka ruokakulttuuri kehittyy koko ajan. Sekä asiakasvirta vain kiihtyy.
Muistoihin jäävä ilta. :)
Nuoret pojat keräsivät rahaa hyppäämällä sillalta alas noin 20m. En jäänyt katsomaan ja kannattamaan sitä.
