Oli aika uuvuttava päivä kävellä kaikin puolin. Reitti meni autotien varsia pitkin, joka on pidemmän päälle aika murhaa jalkapohjille. Viimeistään 20km kohdalla rupeaa tökkimään pahasti, lisäksi oikean jalan pikkuvarpaan iso rakko pahensi vaan etenemistä. Rakko on kyllä hyvin suojattu ja näyttäsi siltä ettei tulehdusta tule. Kipulääkettä vaan tarpeeksi veressä niin kävelytyyli ei lähde vääränlaiseksi. Sillä jos muuttaa vaivan takia kävelyä, tulee muita vaivoja jalkoihin tai selkään.
Mealhadaan saavuin n 15.00. Siellä oli tuttuja vaeltajia Italiasta, mutta myös uusia tuttavuuksia tuli Kanadasta.
Kuvassa minua vastapäätä istuva Richard (USA) on vanha tuttu, mutta tänä iltana tutustuimme vähän tarkemmin. Me olimme ainoat, jotka puhui englantia. Vasemmalla neljä höpötti kiivaasti italiaa ja oikealle kolme höpötti tunteellisesti ranskaa (Kanadasta)... ja me katsoimme toisiamme Richardin kanssa, että aikamoinen sekametelisoppa...:)
Richard kuuluu ylimmän tason huippuvaeltajiin. Hän on vaeltanut Caminoita eri suunnista jo seitsemän kertaa! Camino Frances 4krt (saman kun minä 3v sitten), kerran Camino Norten, kerran Camino Via de la Plata (Sevillasta 1000km) ja kerran Portosta. High respect!!
Ai niin, ja hän on 75v!!! Aloitti nämä pikku vaellukset vasta n 7v sitten. Ai miten niin pikkuvaellukset?? No onhan nää aika lyhkäsiä verrattuna Ameriiiiikan älyttömän pitkiin vaelluksiin, josta saa nimityksen TRUE HIKER (jos läpäisee homman).
Richard on tehnyt kaikki kolme USA:n pisintä vaellusta eläkkäälle päästyään! Appalachian trail (AT) 3500km 14 osavaltiota idässä, Pacific trail (PCT) 4265km lännessä ja pisin Continental Divide Trail (CDT) 5000km, joka kulkee halki Keski-Amerikan.
Kysyin miksi on tehnyt kaikki nämä ja yksin?? Ja lisäksi yksi vaellus kerralla loppuun ilman pidempiä taukoja kuten useimmat tekee?
Hän on ollut ennen ultra marathonisti, joka menestyi hyvin siinä. Uran loputtua hän vietti "liikaa" aikaa kotonaan, joten vaimo sanoi aika ajoin "Take a hike!". Ja niin Richard on päässyt edelleen nauttimaan lempi harrastuksestaan vuosittain. Amerikan vaellukset kestävät noin 4-6kk.
Hän sanoi olleensa erittäin onnekas Amerikan vaelluksilla. Hänelle ei sattunut muutamaa pikku murtumaa lukuunottamatta mitään.
Vaaroja tietty oli ja hänellä oli myös GPS paikannin, jossa oli päivittäin painettavia nappeja vain kaksi: "Kaikki ok" tai "SOS" jolloin pelastusviranomaiset tietävät sijaintisi ja noutavat sinut. Ihan turhaan sitä näppäintä ei kannata painaa, koska peli loppuu siihen plus kohtuullisen tyyristä touhua Amerikan maaperällä. Saman app:in kautta sukulaiset näkivät tarkan sijainnin, koska kuuluvuutta kännykälle ei välttämättä ollut tai siitä on kulunut akku loppuun.
Suurimpana vaarana Richard näki hypotermian jokia yli kahlatessa. Vesi on jäätikön sulavettä, joten hieman vilpoisaa...
Pari kertaa oli läheltä piti tilanteita.
Jos kaatuu jokea ylittäessä ja hukkaa rinkan, on tooodella kusessa!
Pari asiaa oli rinkassa aina täysin vesitiiviitä; yksi aluskerrasto ja makuupussi. Niillä selvisi ihan missä vain. Rinkka löytyisi seuraavasta suvannosta, jos kaatuisi vedessä.
Hänellä oli monta kertaa tilanne kylmyyden vuoksi, jossa keho ei voinut enää hyvin mutta tahto oli mennä eteenpäin. Piti luottaa kehon viestintään eikä tyhmyyteen, että nyt on parempi pysähtyä. Ei muuta kun nopeasti teltta pystyyn, vaatteet pois ja makuupussin sisälle mars! Kylmyyden tunne oli pois puolessa tunnissa ja matka jatkui. Tyhmyydelle ei näillä vaelluksilla ole sijaa.
Toinen asia, jota ihmisten pitää kunnioittaa on karhut. On kaiken näköisiä eväsboxeja yms, jotka ehkäisevät karhuja haistavan herkut ja näin ollen ennalta ehkäisevät ihmisten ja karhujen yhteentörmäystä. Usein eväät laitetaan puun oksalle yöksi piiloon, mutta se on ongelma suositulla AT reitillä. Reitin taukopaikkojen oksat puista on mennyt poikki, koska vaeltajat eivät ajattele takana päin tulijoita vaan itseään liikaa. Ne eivät ole True Hikereita vaan menevät vaan osan pätkästä. Richard jatkaa matkaa päivällisen jälkeen vähintään tunnin, jossa yöpyy. Siellä ei keksejä yms mitään muutakaan enää syödä ja saa olla täysin rauhassa karhuilta.
Kalkkarokäärmeet on toki vaarallisia mutta, kun terve maalaisjärki on päässä niin olet okey. Niistä ei ole harmia, koska varoittavat itsestään.
Eli älä kuuntele korvakuullokkeilla Arttu Wiskaria, dummy!
Veden puute kaikista uhista oli pahin uhka. Sitä piti kantaa lähes 40% rinkan painosta. Rinkka ei saa painaa yli 10kg ilman vettä, muutoin sinulla on turhaa tavaraa mukana. 4-5l oli päivä setti vettä, jota tuli kantaa.
Reitit kulkevat usein korkealla vuorien rinteillä, eikä sieltä ihan hevillä halua laskeutua alas kyliin hakemaan tarvikkeita. Reittien varrella on ns. Trail Angeleita, jotka auttoivat vaeltajia eri tavoin. Veivät autolla vaeltajia vuorilta alas kaupunkiin tai antoivat / myivät pikku tarvikkeita vuorilla. Välillä on pätkiä, jossa ruokaa on varattava 7 päiväksi!! Kenin tytär on toiminut Trail Angelina pitkään!! Mahtavaa auttamista!
Ihmetytti vielä miten Richard ei ikinä keittänyt mitään vaelluksilla. Hän säästi tällä tavoin rinkan painossa. Kaikki ruoka oli kylmällä vedellä valmistettavaa tai kuivamuonaa. Huhuh!!
Oli kunnia tutustua Richardiin, joka on yksi arvostetuimmista ja nöyrimmistä vaeltajista maailmassa. Hän on yksi 100:sta ensimmäisestä, joka selviytyi CDT reitistä. Hän oli ihmeissään miten hyvin tiesin reiteistä ja niiden hankaluuksista. Olenhan minä Youtube videoita jonnniiiin verran katsonut noista pätkistä. Richard kysyi heti milloin haluat tulla, jotta hän voi jeesata alkuun pääsemisessä.... ööööö...noh...tuota... Maybe some day...;)
Kylmät väreet meni edelleen kirjoittaessa.
