Lähdin tänään ajoissa kävelemään, koska sää tuli olemaan aurinkoinen ja lämmin. Lisäksi yli 30km oli tavoitteena.
Maisemat reitin varrella oli loistavat. Aamu vierähti polkua pitkin joen varressa, jonka jälkeen reitti muuttui todella mäkiseksi.
Ylös 100m korkeuseroa, alas 75m, ylös 150m, alas 100m ja lopuksi olin n 300m korkeudessa, joka vastaa kutakuinkin kahta Himos nyppylää.. Huikeat maisemat avautui, josta näki hyvin miten kaukaa olin eilen kävellyt.
Kävelin yksin lähes koko päivän. Viimeisessä kylässä tapasin Katin ja Thomasin Saksasta, joiden kanssa seikkailtiin omia maisemareittejä pitkin määränpäähän. Pidettiin vaan aurinko oikealla puolella, niin ei hätää ollut...
Tänään omassa päässä pohdinnassa oli legendaariseksi jopa muodostunut Haudan onnettomuusalttius. Se on syönyt miestä jo jonkin aikaa, että miten ihmeessä vähän väliä on jotakin meneillään.
Tiedostan että tekevälle sattuu mut kaikella on rajansa.
Milloin töissä sattuu jotain, milloin omissa askareissa, aktiviteeteissa, kävellessä, sairastumisia, matkustaessa...ihan liikaa lyhyessä ajassa. Ei periaatteessa mitään vakavaa mutta niin, että aika ajoin lekurilla on käytävä. Hävettää mennä sinne ku näkevät historiatiedot. "Mitäs tällä kertaa?"-meininki...se varmaan on vain omassa päässä eikä lekuri niin ajattele mut silti sapettaa.
Pidän haasteista, ylittää rajoja, vetää täysillä ja ehkä oon hieman kilpailuhenkinen jne...
Mutta kun nämä "caset" usein ei johdu niistä (toki johtuu niistäkin...:)) vaan simppelisti huonosta tuurista. Onko kohtaloa vaan?
Esim sulkapallossa; Tällä hetkellä aivot kyllä sanoo, että hitto Jussi sä oot nopea ja yletyt siihen palloon. Sitten fysiikan lait korjaa potin ja lähes menen sulkisverkosta läpi. Pitäisikö hidastaa tempoa? Ps. Akillesjänne meni poikki sulkiksessa 2016, mut se oli puhdas askelvirhe...
Tai alpeilla kaksi kertaa pikku lumivyöryn kanssa olleena pitäisi kai vauhtia hidastaa?
Tai rakennustyömaalla ei kannata viimeistely naulaimella testata listoja niin, että sormi on alla?
Tai työpaikalla, kävele oikeaa puolta pitkin tai voi vasemmalla puolella ovi paiskautua päin naamaa?
Haluaako jokin muu taho muistuttaa minua aika ajoin?
Että vanhenen, en ole niin ketterä enää ja ole varovaisempi..?
Tässä kohdassa ajatellessa näitä, kävelin mäkeä alaspäin keskellä ei mitään ja katseeni herpaantui hetkeksi taivaalle katsoen, josko pilvistä saisi varjoa.
Siinä samassa astuin liukkaiden kivien päälle ja olin hetkessä istumassa maassa.
Nonni, tässä sitä nyt sitten istutaan keskellä Portugalia!!
Päätin katsoa ylös ja huusin "Whaat?????!!!" "Oliko jotain asiaa?!?"
Ei kuulunut mitään muuta kuin tuulen huminaa.. Otin vesi hörpyt, söin omenan ja loput kirsikat, nousin ylös ja jatkoin matkaa pokerinaama kasvoilla. Ylös en enää katsonut, ainakaan hiekkateillä.
Ja tietty aiomme mennä yhdessä perheen kanssa kokemaan Caminito del Rey vaelluksen juhannuksen tienoilla. Se joka ei tiedä mikä se on, niin googlaa. Sillä saa korkeuskammon selätettyä...:):)
Toivottavasti vakuutusyhtiöt eivät lue päiväkirjoja...
Missä on Jussin tervehdys?
Vaeltajille rakennettu suoja metsään. En nukkuisi..Tästä pumppaamalla kylän asukkaat saivat veden 1949 jälkeen ja edelleen ainakin pilgrimit saavat vettä.
Välipalalle oiva varjopaikka.
Näitä näkee Portugalin maaseudulla on todella paljon. Vanhoja rakennuksia hylättynä ja ajan mittaan ovat sortuneet. Rakennukset ovat toooodella vanhoja, sen näkee seinistä jotka on rakennettu kivistä. Toki paljon myös asutaan ikivanhoissa rakennuksissa, joiden tiilikatto on äärettömän notkollaan. En nukkuisi yötä rauhassa.
Tässä alberguessa oli oli tyylikkäin leima ikinä! Steriinillä leimat ja kaikki!! Vau!
Illallispaikan emäntä tuli yhtäkkiä antamaan poskisuudelmia kun kiitin ruoasta. No minä sitten tulin tiskin taakse vielä, että saatiin kuvatkin otettua. :)
Finisterre 2016
perjantai 24. toukokuuta 2019
9. Päivä: Santa Cita - Tomar 14km / 164,5km
Tänään vaihteeksi pidin löysän päivän, koska aikaa piti kuluttaa etten saavuta Portoa "liian" ajoissa. Portossa parempi puolisko liittyy mukaan. :)
Päivän urakka (jos tätä nyt urakaksi voi kutsua) oli ohi jo ennen puoltapäivää.
Hostelliin jätettiin reput, jonka jälkeen lähdimme tutustumaan Tomarin kuuluisaa Convento de Criston linnaan. Suomeksi se on Kristuksen luostari. 1100- luvulla se alunperin rakennettiin Temppelinherrain ritarikunnalle, joka oli heidän ensimmäinen linnoituksensa. Luostari toimi myös pilgrimien (pyhiinvaeltajien) turvapaikkana.
Pääsylipusta sain alennusta kun selvisi että olen vaeltaja. Rahastaja sanoi että olen selvästi opiskelija ja saan 50% alennuksen...😂
Luostari oli hulppean kokoinen. Siellä eksyi kerran jos toisenkin. Ihmettelin luostarin käytävillä suuria kivilaattoja, joihin jokaiseen kaiverrettu numero. Selvisi että munkit oli haudattu laattojen alle. En enää kävellyt niiden päällä.
Linna veti hiljaiseksi, miten harkitusti kaikki oli rakennettu jo 1100-luvulla. Siellä oli valtavan kirkon lisäksi mm. asuintilat munkeille, eri tilat munkiksi tuleville, pesula, viemäröinti, ruokala, keittiö, pilgrimien tilat ja että juoksevaa vettä tuli joka kulmassa seinästä altaaseen, joka johti viemäriin. On vaatinut pari arkkitehtiä ja vuosia vuosia rakentaa!! Kuvia alla.
Tämän jälkeen takaisin hostelliin kirjautumaan ja käväisin italialaisessa lounaalla. Lounaan jälkeen hieman jo rupesi harmittamaan etten kuitenkaan tänään jatkanut matkaa pidemmälle. Joku outo tunne kutsuu vaeltajaa lähteä kävelemään. Camino calls you to walk...
Illalla oli tärkeää löytää paikka, jossa voisi seurata kun Leijonat syö HannuHanhet välipalaksi. Portugalissa ei tunneta kovin hyvin tätä keppitappelu lajia, joten jouduin tyytymään kännykästä seuraamaan streamausta. Sushipaikasta löytyi riittävän nopea Wi-fi. Hieman henkilökunta ihmetteli aluksi kun pomppasin pöydästä Suomen tehdessä maalin tai murahtelin, kun Ruotsi aina meni edelle. Nopeasti tottuivat minuun ja ymmärsivät miten tärkeästä asiasta on kyse. Yritin selittää parhaani mukaan...:) Ja olin siis ainoa asiakas.
Hostellissa suurin osa tai ainakin minun huoneen muut yöpyjät saivat kyllä kuulla, että Suomi menee mitalipeleihin ja rakas naapurimaamme lähtee kotio päin...kih kih!!! Loistavaa Suomi!! Ei välieriin tarvita 20 NHL pelaajaa...riittävästi nälkää ja intoa vaan.
On tullut kyselyä lukijoilta, miten vaellusta kontroloidaan vai kontroloidaanko lainkaan. Kopioin tähän ensimmäisen reissuni tekstin, jossa hieman avasin asiaa. Tämä reissu ei tässä asiassa eroa mitenkään. Alla kuva vaelluspassistani ja reiteistä Santiago de Compostelaan.
2016 reissun tekstiä:
Pyhän Jaakobin reitti on ollut yksi merkittävimpiä kristillisiä pyhiinvaellusreittejä keskiajalta saakka ja se on ollut olemassa jo yli tuhat vuotta. Sitä yhä pidetään reittinä, jolla kaikki synnit voidaan saada anteeksi.
Vain muutama pyhiinvaeltaja saapui Santiago de Compostelaan 1980-luvun alussa. Vuosikymmenen loppupuolella kävijämäärät alkoivat kasvaa, kun nykyajan pyhiinvaeltajat kiinnostuivat reitistä. Nykyään Frances-reitin kulkee (tai ainakin osan) noin 100000 ihmistä vuodessa.
Pituutta reitille tulee n. 800km, riippuen siitä mistä sen laskee. Pyhän Jaakobin reitti ei ole mikään yksittäinen tie, vaan mikä tahansa useista pyhiinvaellusreiteistä Santiago de Compostelaan. Muutamaa tietä kuitenkin pidetään pääreitteinä. Suosituin ja tunnetuin on ns. ranskalainen reitti, joka alkaa joko Ranskan puolelta St. Jean de Portista tai Espanjan puolelta Roncesvallesista. Toinen reitti kulkee ns. pohjoista reittiä lähellä Atlantin rannikkoa, joka on huomattavasti tuntemattomampi. Osa jatkaa matkaa myös Atlantin rannalle Finisterreen, johon keskiajalla uskottiin maailman loppuneen. Paikan nimi juontuu latinan sanoista finis terrae, joka tarkoittaa "maan ääriin".
Perillä Santiago de Compostelassa pyhiinvaellustodistus (Compostela) annetaan vain niille vaeltajille, jotka ovat kulkeneet Apostolin haudalle vähintään 100km jalan tai 200km polkupyörällä. Tästä syystä viimeiset 100km tulee olemaan erittäin ruuhkaista polkua...
Jokaisella pilgrimillä on oltava pyhiinvaelluspassi (Credencial del Peregrino) johon kerätään vähintään kaksi leimaa päivässä. Leimoja saa majataloista (Refugio), kirkoista, kaupoista tai jopa ravintoloista. Passi oikeuttaa myös yöpymään vaeltajille tarkoitetuissa refugioissa reitin varrella.
Majatalon pitäjät tuntevat kaikki lähiseudun leimat ja tietävät jos joku on autolla pyyhältänyt liian pitkän matkan. Valitettavasti huijareita on, jotka menee taksilla suurimman osan matkasta esim jalkojen kolottaessa tai aikataulun pettäessä. Se on ihan ok kun myöntää sen ja on sujut asian kanssa, mutta sitten on ne hiihtäjät, jotka kertoo kävelleensä koko matkan. Yleensä 2km ennen kylää kävelevät loppumatkan itse. Se kyllä hieman sapettaa ja ihmetyttää.
Niin kun tässäkin asiassa ja kaikessa muussakin, jokainen päättää omasta elämästä, tekee omat ratkaisunsa ja elää sen mukaan. Toivottavasti kyseiset henkilöt saavat sen mitä tulivat hakemaan.
Passiin merkitään leima ja päivämäärä. Edellisen reissun passissa oli myös hätäyhteystiedot, jos jotain käy niin tiedetään kehen otetaan yhteyttä.
Päivän urakka (jos tätä nyt urakaksi voi kutsua) oli ohi jo ennen puoltapäivää.
Hostelliin jätettiin reput, jonka jälkeen lähdimme tutustumaan Tomarin kuuluisaa Convento de Criston linnaan. Suomeksi se on Kristuksen luostari. 1100- luvulla se alunperin rakennettiin Temppelinherrain ritarikunnalle, joka oli heidän ensimmäinen linnoituksensa. Luostari toimi myös pilgrimien (pyhiinvaeltajien) turvapaikkana.
Pääsylipusta sain alennusta kun selvisi että olen vaeltaja. Rahastaja sanoi että olen selvästi opiskelija ja saan 50% alennuksen...😂
Luostari oli hulppean kokoinen. Siellä eksyi kerran jos toisenkin. Ihmettelin luostarin käytävillä suuria kivilaattoja, joihin jokaiseen kaiverrettu numero. Selvisi että munkit oli haudattu laattojen alle. En enää kävellyt niiden päällä.
Linna veti hiljaiseksi, miten harkitusti kaikki oli rakennettu jo 1100-luvulla. Siellä oli valtavan kirkon lisäksi mm. asuintilat munkeille, eri tilat munkiksi tuleville, pesula, viemäröinti, ruokala, keittiö, pilgrimien tilat ja että juoksevaa vettä tuli joka kulmassa seinästä altaaseen, joka johti viemäriin. On vaatinut pari arkkitehtiä ja vuosia vuosia rakentaa!! Kuvia alla.
Tämän jälkeen takaisin hostelliin kirjautumaan ja käväisin italialaisessa lounaalla. Lounaan jälkeen hieman jo rupesi harmittamaan etten kuitenkaan tänään jatkanut matkaa pidemmälle. Joku outo tunne kutsuu vaeltajaa lähteä kävelemään. Camino calls you to walk...
Illalla oli tärkeää löytää paikka, jossa voisi seurata kun Leijonat syö HannuHanhet välipalaksi. Portugalissa ei tunneta kovin hyvin tätä keppitappelu lajia, joten jouduin tyytymään kännykästä seuraamaan streamausta. Sushipaikasta löytyi riittävän nopea Wi-fi. Hieman henkilökunta ihmetteli aluksi kun pomppasin pöydästä Suomen tehdessä maalin tai murahtelin, kun Ruotsi aina meni edelle. Nopeasti tottuivat minuun ja ymmärsivät miten tärkeästä asiasta on kyse. Yritin selittää parhaani mukaan...:) Ja olin siis ainoa asiakas.
Hostellissa suurin osa tai ainakin minun huoneen muut yöpyjät saivat kyllä kuulla, että Suomi menee mitalipeleihin ja rakas naapurimaamme lähtee kotio päin...kih kih!!! Loistavaa Suomi!! Ei välieriin tarvita 20 NHL pelaajaa...riittävästi nälkää ja intoa vaan.
On tullut kyselyä lukijoilta, miten vaellusta kontroloidaan vai kontroloidaanko lainkaan. Kopioin tähän ensimmäisen reissuni tekstin, jossa hieman avasin asiaa. Tämä reissu ei tässä asiassa eroa mitenkään. Alla kuva vaelluspassistani ja reiteistä Santiago de Compostelaan.
2016 reissun tekstiä:
Pyhän Jaakobin reitti on ollut yksi merkittävimpiä kristillisiä pyhiinvaellusreittejä keskiajalta saakka ja se on ollut olemassa jo yli tuhat vuotta. Sitä yhä pidetään reittinä, jolla kaikki synnit voidaan saada anteeksi.
Vain muutama pyhiinvaeltaja saapui Santiago de Compostelaan 1980-luvun alussa. Vuosikymmenen loppupuolella kävijämäärät alkoivat kasvaa, kun nykyajan pyhiinvaeltajat kiinnostuivat reitistä. Nykyään Frances-reitin kulkee (tai ainakin osan) noin 100000 ihmistä vuodessa.
Pituutta reitille tulee n. 800km, riippuen siitä mistä sen laskee. Pyhän Jaakobin reitti ei ole mikään yksittäinen tie, vaan mikä tahansa useista pyhiinvaellusreiteistä Santiago de Compostelaan. Muutamaa tietä kuitenkin pidetään pääreitteinä. Suosituin ja tunnetuin on ns. ranskalainen reitti, joka alkaa joko Ranskan puolelta St. Jean de Portista tai Espanjan puolelta Roncesvallesista. Toinen reitti kulkee ns. pohjoista reittiä lähellä Atlantin rannikkoa, joka on huomattavasti tuntemattomampi. Osa jatkaa matkaa myös Atlantin rannalle Finisterreen, johon keskiajalla uskottiin maailman loppuneen. Paikan nimi juontuu latinan sanoista finis terrae, joka tarkoittaa "maan ääriin".
Perillä Santiago de Compostelassa pyhiinvaellustodistus (Compostela) annetaan vain niille vaeltajille, jotka ovat kulkeneet Apostolin haudalle vähintään 100km jalan tai 200km polkupyörällä. Tästä syystä viimeiset 100km tulee olemaan erittäin ruuhkaista polkua...
Jokaisella pilgrimillä on oltava pyhiinvaelluspassi (Credencial del Peregrino) johon kerätään vähintään kaksi leimaa päivässä. Leimoja saa majataloista (Refugio), kirkoista, kaupoista tai jopa ravintoloista. Passi oikeuttaa myös yöpymään vaeltajille tarkoitetuissa refugioissa reitin varrella.
Majatalon pitäjät tuntevat kaikki lähiseudun leimat ja tietävät jos joku on autolla pyyhältänyt liian pitkän matkan. Valitettavasti huijareita on, jotka menee taksilla suurimman osan matkasta esim jalkojen kolottaessa tai aikataulun pettäessä. Se on ihan ok kun myöntää sen ja on sujut asian kanssa, mutta sitten on ne hiihtäjät, jotka kertoo kävelleensä koko matkan. Yleensä 2km ennen kylää kävelevät loppumatkan itse. Se kyllä hieman sapettaa ja ihmetyttää.
Niin kun tässäkin asiassa ja kaikessa muussakin, jokainen päättää omasta elämästä, tekee omat ratkaisunsa ja elää sen mukaan. Toivottavasti kyseiset henkilöt saavat sen mitä tulivat hakemaan.
Passiin merkitään leima ja päivämäärä. Edellisen reissun passissa oli myös hätäyhteystiedot, jos jotain käy niin tiedetään kehen otetaan yhteyttä.
Tilaa:
Kommentit (Atom)


































