Päivän urakka (jos tätä nyt urakaksi voi kutsua) oli ohi jo ennen puoltapäivää.
Hostelliin jätettiin reput, jonka jälkeen lähdimme tutustumaan Tomarin kuuluisaa Convento de Criston linnaan. Suomeksi se on Kristuksen luostari. 1100- luvulla se alunperin rakennettiin Temppelinherrain ritarikunnalle, joka oli heidän ensimmäinen linnoituksensa. Luostari toimi myös pilgrimien (pyhiinvaeltajien) turvapaikkana.
Pääsylipusta sain alennusta kun selvisi että olen vaeltaja. Rahastaja sanoi että olen selvästi opiskelija ja saan 50% alennuksen...😂
Luostari oli hulppean kokoinen. Siellä eksyi kerran jos toisenkin. Ihmettelin luostarin käytävillä suuria kivilaattoja, joihin jokaiseen kaiverrettu numero. Selvisi että munkit oli haudattu laattojen alle. En enää kävellyt niiden päällä.
Linna veti hiljaiseksi, miten harkitusti kaikki oli rakennettu jo 1100-luvulla. Siellä oli valtavan kirkon lisäksi mm. asuintilat munkeille, eri tilat munkiksi tuleville, pesula, viemäröinti, ruokala, keittiö, pilgrimien tilat ja että juoksevaa vettä tuli joka kulmassa seinästä altaaseen, joka johti viemäriin. On vaatinut pari arkkitehtiä ja vuosia vuosia rakentaa!! Kuvia alla.
Tämän jälkeen takaisin hostelliin kirjautumaan ja käväisin italialaisessa lounaalla. Lounaan jälkeen hieman jo rupesi harmittamaan etten kuitenkaan tänään jatkanut matkaa pidemmälle. Joku outo tunne kutsuu vaeltajaa lähteä kävelemään. Camino calls you to walk...
Illalla oli tärkeää löytää paikka, jossa voisi seurata kun Leijonat syö HannuHanhet välipalaksi. Portugalissa ei tunneta kovin hyvin tätä keppitappelu lajia, joten jouduin tyytymään kännykästä seuraamaan streamausta. Sushipaikasta löytyi riittävän nopea Wi-fi. Hieman henkilökunta ihmetteli aluksi kun pomppasin pöydästä Suomen tehdessä maalin tai murahtelin, kun Ruotsi aina meni edelle. Nopeasti tottuivat minuun ja ymmärsivät miten tärkeästä asiasta on kyse. Yritin selittää parhaani mukaan...:) Ja olin siis ainoa asiakas.
Hostellissa suurin osa tai ainakin minun huoneen muut yöpyjät saivat kyllä kuulla, että Suomi menee mitalipeleihin ja rakas naapurimaamme lähtee kotio päin...kih kih!!! Loistavaa Suomi!! Ei välieriin tarvita 20 NHL pelaajaa...riittävästi nälkää ja intoa vaan.
On tullut kyselyä lukijoilta, miten vaellusta kontroloidaan vai kontroloidaanko lainkaan. Kopioin tähän ensimmäisen reissuni tekstin, jossa hieman avasin asiaa. Tämä reissu ei tässä asiassa eroa mitenkään. Alla kuva vaelluspassistani ja reiteistä Santiago de Compostelaan.
2016 reissun tekstiä:
Pyhän Jaakobin reitti on ollut yksi merkittävimpiä kristillisiä pyhiinvaellusreittejä keskiajalta saakka ja se on ollut olemassa jo yli tuhat vuotta. Sitä yhä pidetään reittinä, jolla kaikki synnit voidaan saada anteeksi.
Vain muutama pyhiinvaeltaja saapui Santiago de Compostelaan 1980-luvun alussa. Vuosikymmenen loppupuolella kävijämäärät alkoivat kasvaa, kun nykyajan pyhiinvaeltajat kiinnostuivat reitistä. Nykyään Frances-reitin kulkee (tai ainakin osan) noin 100000 ihmistä vuodessa.
Pituutta reitille tulee n. 800km, riippuen siitä mistä sen laskee. Pyhän Jaakobin reitti ei ole mikään yksittäinen tie, vaan mikä tahansa useista pyhiinvaellusreiteistä Santiago de Compostelaan. Muutamaa tietä kuitenkin pidetään pääreitteinä. Suosituin ja tunnetuin on ns. ranskalainen reitti, joka alkaa joko Ranskan puolelta St. Jean de Portista tai Espanjan puolelta Roncesvallesista. Toinen reitti kulkee ns. pohjoista reittiä lähellä Atlantin rannikkoa, joka on huomattavasti tuntemattomampi. Osa jatkaa matkaa myös Atlantin rannalle Finisterreen, johon keskiajalla uskottiin maailman loppuneen. Paikan nimi juontuu latinan sanoista finis terrae, joka tarkoittaa "maan ääriin".
Perillä Santiago de Compostelassa pyhiinvaellustodistus (Compostela) annetaan vain niille vaeltajille, jotka ovat kulkeneet Apostolin haudalle vähintään 100km jalan tai 200km polkupyörällä. Tästä syystä viimeiset 100km tulee olemaan erittäin ruuhkaista polkua...
Jokaisella pilgrimillä on oltava pyhiinvaelluspassi (Credencial del Peregrino) johon kerätään vähintään kaksi leimaa päivässä. Leimoja saa majataloista (Refugio), kirkoista, kaupoista tai jopa ravintoloista. Passi oikeuttaa myös yöpymään vaeltajille tarkoitetuissa refugioissa reitin varrella.
Majatalon pitäjät tuntevat kaikki lähiseudun leimat ja tietävät jos joku on autolla pyyhältänyt liian pitkän matkan. Valitettavasti huijareita on, jotka menee taksilla suurimman osan matkasta esim jalkojen kolottaessa tai aikataulun pettäessä. Se on ihan ok kun myöntää sen ja on sujut asian kanssa, mutta sitten on ne hiihtäjät, jotka kertoo kävelleensä koko matkan. Yleensä 2km ennen kylää kävelevät loppumatkan itse. Se kyllä hieman sapettaa ja ihmetyttää.
Niin kun tässäkin asiassa ja kaikessa muussakin, jokainen päättää omasta elämästä, tekee omat ratkaisunsa ja elää sen mukaan. Toivottavasti kyseiset henkilöt saavat sen mitä tulivat hakemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti