10. Päivä: Tomar - Alvaiázere 35,2km / 199,7km

Lähdin tänään ajoissa kävelemään, koska sää tuli olemaan aurinkoinen ja lämmin. Lisäksi yli 30km oli tavoitteena.

Maisemat reitin varrella oli loistavat. Aamu vierähti polkua pitkin joen varressa, jonka jälkeen reitti muuttui todella mäkiseksi.
Ylös 100m korkeuseroa, alas 75m, ylös 150m, alas 100m ja lopuksi olin n 300m korkeudessa, joka vastaa kutakuinkin kahta Himos nyppylää.. Huikeat maisemat avautui, josta näki hyvin miten kaukaa olin eilen kävellyt.

Kävelin yksin lähes koko päivän. Viimeisessä kylässä tapasin Katin ja Thomasin Saksasta, joiden kanssa seikkailtiin omia maisemareittejä pitkin määränpäähän. Pidettiin vaan aurinko oikealla puolella, niin ei hätää ollut...

Tänään omassa päässä pohdinnassa oli legendaariseksi jopa muodostunut Haudan onnettomuusalttius. Se on syönyt miestä jo jonkin aikaa, että miten ihmeessä vähän väliä on jotakin meneillään.

Tiedostan että tekevälle sattuu mut kaikella on rajansa.

Milloin töissä sattuu jotain, milloin omissa askareissa, aktiviteeteissa, kävellessä, sairastumisia, matkustaessa...ihan liikaa lyhyessä ajassa. Ei periaatteessa mitään vakavaa mutta niin, että aika ajoin lekurilla on käytävä. Hävettää mennä sinne ku näkevät historiatiedot. "Mitäs tällä kertaa?"-meininki...se varmaan on vain omassa päässä eikä lekuri niin ajattele mut silti sapettaa.

Pidän haasteista, ylittää rajoja, vetää täysillä ja ehkä oon hieman kilpailuhenkinen jne...
Mutta kun nämä "caset" usein ei johdu niistä (toki johtuu niistäkin...:)) vaan simppelisti huonosta tuurista. Onko kohtaloa vaan?

Esim sulkapallossa; Tällä hetkellä aivot kyllä sanoo, että hitto Jussi sä oot nopea ja yletyt siihen palloon. Sitten fysiikan lait korjaa potin ja lähes menen sulkisverkosta läpi. Pitäisikö hidastaa tempoa? Ps. Akillesjänne meni poikki sulkiksessa 2016, mut se oli puhdas askelvirhe...

Tai alpeilla kaksi kertaa pikku lumivyöryn kanssa olleena pitäisi kai vauhtia hidastaa?
Tai rakennustyömaalla ei kannata viimeistely naulaimella testata listoja niin, että sormi on alla?
Tai työpaikalla, kävele oikeaa puolta pitkin tai voi vasemmalla puolella ovi paiskautua päin naamaa?

Haluaako jokin muu taho muistuttaa minua aika ajoin?
Että vanhenen, en ole niin ketterä enää ja ole varovaisempi..?

Tässä kohdassa ajatellessa näitä, kävelin mäkeä alaspäin keskellä ei mitään ja katseeni herpaantui hetkeksi taivaalle katsoen, josko pilvistä saisi varjoa.
Siinä samassa astuin liukkaiden kivien päälle ja olin hetkessä istumassa maassa.

Nonni, tässä sitä nyt sitten istutaan keskellä Portugalia!!

Päätin katsoa ylös ja huusin "Whaat?????!!!" "Oliko jotain asiaa?!?"

Ei kuulunut mitään muuta kuin tuulen huminaa.. Otin vesi hörpyt, söin omenan ja loput kirsikat, nousin ylös ja jatkoin matkaa pokerinaama kasvoilla. Ylös en enää katsonut, ainakaan hiekkateillä.

Ja tietty aiomme mennä yhdessä perheen kanssa kokemaan Caminito del Rey vaelluksen juhannuksen tienoilla. Se joka ei tiedä mikä se on, niin googlaa. Sillä saa korkeuskammon selätettyä...:):)

Toivottavasti vakuutusyhtiöt eivät lue päiväkirjoja...

Missä on Jussin tervehdys?

Vaeltajille rakennettu suoja metsään. En nukkuisi..

Tästä pumppaamalla kylän asukkaat saivat veden 1949 jälkeen ja edelleen ainakin pilgrimit saavat vettä.

Välipalalle oiva varjopaikka.

Näitä näkee Portugalin maaseudulla on todella paljon. Vanhoja rakennuksia hylättynä ja ajan mittaan ovat sortuneet. Rakennukset ovat toooodella vanhoja, sen näkee seinistä jotka on rakennettu kivistä. Toki paljon myös asutaan ikivanhoissa rakennuksissa, joiden tiilikatto on äärettömän notkollaan. En nukkuisi yötä rauhassa.

Tässä alberguessa oli oli tyylikkäin leima ikinä! Steriinillä leimat ja kaikki!! Vau!

Illallispaikan emäntä tuli yhtäkkiä antamaan poskisuudelmia kun kiitin ruoasta. No minä sitten tulin tiskin taakse vielä, että saatiin kuvatkin otettua. :)