TheVaellus: 05/21/19

Tänään herättiin ajoissa 06.00, koska oli pitkä taival edessä.

Reitti kulki todella laajojen sekä tasaisten pelto- ja viinialueiden läpi. Sen verran suorat traktorin urat oli pellossa että kuski ei ole liikaa viiniä hörppinyt aamutuimaan. Veikattiin että pellot oli noin 4km pitkiä.

Sää oli kaunis mutta todella kuuma. 30 suojakerroin ei meinannut riittää. Kapuloita rattaisiin toi myös se, että varjopaikkoja oli pelloilla todella niukasti. Viimeisellä pätkällä 16km ei ollut myöskään kyliä joiden kahviloista olisi saanut vesi täydennykset. Minun 1.5l vesi riitti nipin napin mutta Kenillä ja Denisellä vesi loppui kesken. Se oli aika paha homma. Mutta ei auttanut kun mennä eteenpäin. Löysimme yhden pienen appelsiinipuun jonka alla hieman lepäsimme ennen loppu rutistusta. Muut tutut vaeltajat olivat jääneet suosiolla edelliseen kylään.

Tämän päivän etappi otti aika hyvin mehut miehestä. Ei ihan vielä tunnu että olisi täysissä voimissaan. Hostellin pitäjä sanoi että tämä on yleisin kohta, jossa vaeltajat jättävät homman kesken. Tuo vaihtoehto ei ole minulla agendassa.

Sen verran uuvuksissa olin kuitenkin ja kotiväkikin hieman antoi päiväkäskyä että huomenna pidän välipäivän. Eihän minulla kiire ole saavuttaa Portoa emännän saavuttua sinne vasta 2.6. Hostellikin maksoi vain 15€ jossa oli kaikki mukavuudet sekä upea sisäpiha. Myös Denise ja Ken jäivät mielellään toiseksi päiväksi Santaremiin.

Käytiin vielä suihkun jälkeen viereisessä pizzeriassa ja sitten nopeasti takaisin lepäämään.

Nukahdin 20.30.

Lepäsin rauhassa vähän pidempään koska päivän urakka oli vain 20km.
Olokin on jo parempi. Korvasärkyä ei enää ole, viskibasso ääni vaan.

Denise ja Ken tulivat myös samaan kahvilaan aamupalalle. Sumpit juotuamme lähdimme yhdessä tallustamaan kohti Azambujaa.

Denisen ja Kenin kanssa oli erittäin mukava kävellä. Höpistiin ihan kaikesta, tennisvalmennuksesta talon rakentamiseen. He molemmat ovat jo päässeet nauttimaan eläkepäivistä. Kun kotimaa oli koluttu ristiin rastiin lasten kanssa, päättivät he lähteä Eurooppaa valloittamaan 90 päiväksi. Ken on ja on ollut erittäin aktiivinen persoona, joka on kokenut paljon yhdessä Denisen kanssa. Hän on saanut meriittejä mm tennisurallaan US PTR tennis valmentajana. Cool! Ajatusmaailma kohtasi äärettömän hyvin tenniksen valmennuksen filosofiasta ja vanhempien roolista lasten tenniksen harrastukseen. Kovin samanlaista on meillä täällä Suomessa kuin on muuallakin isossa maailmassa. Ehkä hieman pienemmässä mittakaavassa kuitenkin. Naurettiin samalle asialle että pidetään ne vanhemmat hiljaisina peleissä eikä mennä tuomaroimaan. Myös sitä tuntui olla rapakon takana paljon enemmän, että jokainen vanhempi kuvitteli lapsensa menevän tähtiin. Tuhannen taalan kysymys kuului, kysyttiinkö lapselta mitä hän toivoo?
Meidän tytöt tykkää harrastaa tennistä Tuusulan Tennisseurassa. Valmentajat ovat todella mukavia ja harrastaminen on hauskaa tenniskavereiden kanssa. He aloittivat tenniksen harrastamisen n 4v sitten ja pitävät edelleen erittäin paljon pelaamisesta. Ehkä erilaiseksi meidät tekee sen, että kummatkaan vanhemmista ei harrasta tennistä ja jo nyt tyttöjen ollessa 10v ja 12v, meistä vanhemmista on tullut pelkkä pistemasiinoita.. Ja sehän kirpaisee tällaista hieman kilpailunhakuista isää...

Lounaalla olimme pikku kylässä, josta löytyi vain yksi kahvila / baari. Huomasimme että jotakin ruokaakin täällä saa kun vieruspöydän ukkoilla oli lautaset edessä. Kysyimme menua ja siitä alkoi jo normiksi tuntevamme kohtaus. Menua ei ollut mutta ovista ja ikkunoista apuja kyllä tuli. Tarjoilija (tytär), kokki (äiti), muuten vaan hengailija-tarjoilija (vaari) tulivat vuoron perään yksin ja yhdessä pöytään auttamaan valinnassa. Menu on se mitä kaapista löytyy. Lopuksi äiti päätti tuoda keittiön luoksemme ja niin pääsimme valitsemaan vadilta mitä lihaa haluaisimme tilata. Isot pihvit valittiin, jonka mukana tuli iso vadillinen raikasta vihersalaattia, todella hyvää ja rapeaa leipää sekä tietty oliiveja. Kannullinen punaviiniä kuuluu aina asiaan, jota ukki täydensi naapuri pöydästäkin. Selvähän se että sieltä otetaan täydennys...:) Koko lysti kolmelta 27€!! Kuva alla.

Azambuja oli todella pieni kylä. Kahden viikon päästä koko kylä muuttuu härkäjuoksujen areenaksi. Nyt jo valmistaudutaan festivaaleihin suojaamalla kadut jykevillä punaisilla aidoilla. Jos minä olen vähän hullu ni kyllä on maailmassa kokonaisia kyliä hullumpia. Härkäjuoksu on siis sellainen, jossa härkiä juostaa karkuun henkensä edestä ja juuri ennen härän kosketusta hypätään aidan toiselle puolelle turvaan. Jos kerkeät... Minusta aidan yli pääseminen jo tuntuu mahdottomalta mutta varmaan adrealiini antaa voimaa hyppyyn. Sitten vaan äidit, isät, mummot ja papat kannustaa ja hurraa kadun parvekkeilta tai aidan takaa karkuun juoksijoita. "KYLLÄ MINUN POIKA ON SITTEN NIIN ROHKEA... JNE". Kuvia alla.

Albergueen saapui mukavasti uutta verta. Oli nastaa tavata taas uusia tuttavuuksia. Ruvettiin jo kutsumaan porukkaa pikku perheeksi.

Toinen valmistautuminen oli nuorten tanssiesitykseen illalla, jota varten oli rakennettu lava ja tuolirivit torille. Showtime 21.00. Pitää mennä katsomaan.
Yritin etsiä ruokapaikkaa pääkaudulta onnistumatta ja päätin sivukujilta lähteä etsimään parempaa onnea. Sieltä löysin toisen aivan täynnä olevan baarin ja toisen täysin tyhjän kahvilan.

Päätin valita kannatuksen vuoksi tyhjän. Joka baarissa ja kahvilassa (harvoin ovat kunnon ravintoloita) on näköjään äiti kokkina ja lapset tarjoilijoina. Isä ja/tai vaari ovat aputarjoilijoina, joilla on viini tai olut sivupöydällä.
Koko perhe oli äyriään myöden avuliaita, jos kysyin jotakin niin menivät yhdessä pohtimaan asiaa ja tulivat yhdessä takaisin ratkaisun kanssa. Esimerkiksi koko menun esittely hoidettiin toisen pojan välityksellä Lissabonista Whatsupp puhelulla. Tai kun pyysin espresson kanssa sopivaa paikallista avecia, niin koko perhe meni tiskin taakse pohtimaan sitä. (Kuva) Päätyivät paikalliseen kahvilikööriin joka oli tosi hyvää. Sen kanssa äiti halusi tarjota talon puolesta leipomiaan pipareita ja myöhemmin halusi tarjota vielä toisen liköörin. Ehkä siksi että tilasin hänen speciaali kaura-omenahillo jälkkäriä.

JA SITTEN KUIN SALAMA KIRKKAALTA TAIVAALTA, KYLÄ RÄJÄHTI ELOON. MUMMOT, PAPAT, KISSAT, KOIRAT, LAPSET JA TIETTY BAARIVÄKI RIEHAANTUI TÄYSIN! Ahtaat kadut täyttyi salaman nopeasti tööttäilevistä autoista, jotka kaahasivat kuin viimeistä päivää. Olin suu ammollani ennen kuin sain selityksen, jota piti kerrata kymmenen kertaa. Heidän kannattamansa jalkapallo joukkue Benfica voitti Portugalin mestaruuden! Voi tätä ilonpäivää!!! Luonnollisesti minä sulauduin joukkoon juhlistamaan!! Kuva alla, ja just tossa kohtaa muut hieman ujosteli...nih!! :)

Poiskävellessä koko kylä (ne jotka ei juhlistanut Benficaa, ehkä 40hlö) oli hieman ihmeissään ku tulin paikallista lasten tanssiesitystä katsomaan släbäreissä ja shortseissa. Muilla oli ykköset päällä.
Heillä oli koju jossa myytiin arpajaislippuja, yksi lipuke maksoi 0.10c. Kysyin että millä hinnalla voitan varmasti jotain. 0.50€ tokaisi rohkeana pikku tyttö äitilleen, joka toimi rahastajana. Tyttö sai olla onnettarena. Ja voitin!!! Naisten sukkahousut!! Lahjoitin voiton yhden lapsen isoisälle, joka lähti karkuun kaikkien nauraessa. En saanut kiinni släbärit jalassa joten tytön äiti sai ne. Tulihan tytöt sit myöhemmin katsomoon vielä pyytämään tukea heidän tanssiryhmälle. 0.50€:lla saisin heidän tanssiryhmän tarran, ostin kaksi jolloin yhdellä loksahti suu auki.

Nukkumaan 23.00.