1. Päivä: Kerava-Lissabon

Pitää myontää, että kyllä tämä reissu hieman on jännittänyt viime päivinä ja viikkoina. Ehkä siksi että Portugalin Camino on aivan erilainen kun viimeksi vedetty maailman tunnetuin pyhiinvaellusreitti Camino Frances Espanjassa.

Camino Frances:in matkaa joka vuosi n 100 000 vaeltajaa. Suomesta lähti muistaakseen v 2016 172 vaeltajaa. Camino Portugues on aivan toista luokkaa, 2474 vaeltajaa v 2018 lähti Lissabonista eli vain murto-osa. Portosta tosin hieman vilkastuu, sieltä lähti 22335 vaeltajaa, joista 2634 valitsi rannikkoreitin. Tämän rannikkoreitin valitsimme myos Satun kanssa.

Eli huomattavasti vähemman on kanssa vaeltajia matkan varrella, jos ollenkaan näen muita. Saa nähdä.
Hieman siis on osaksi jännittänyt, että miten yksinaiseksi tämä sitten meneekään... Toki on hyvät puolensakin, Hauta pureutuu oikein urakalla pääkopan sisään... ;)


PAKKAUSLISTA

Pääsin pakkaamaan vasta edellisenä iltana, mutta ulkomuistissa oli hyvin mitä on järkevää ottaa mukaan ja mitä ei.
Muutoksia edelliseen pakkauslistaan oli vähän.
- Raskaan sadeviitan vaihdoin kevyeen tuulen ja sateenpitavään takkiin.
- Vaikka olen raudan luja Ässäläinen, niin Rainbow rakkolaastarit sai jäädä Suomeen. Viime reissu opetti nimenomaan kantapaan kautta, että Compeed rakkolaastarit on ainoa oikea vaihtoehto tällaisille hieman pidemmille reissuille.
- Repun (35l) vaihdoin sellaiseen, jossa oli kaivatut sivutaskut mutta nyt Nuuka-Juhani ei tainnut miettiä loppuun asti. Jo ensimmäisenä päivänä olen huomannut ominaisuuksia, jotka tökkii pahasti. Huonot vetoketjut, olematon vyötärötuki ovat pari asiaa jotka ovat harmittaneet... Vyötärötuki on tosi tärkeä repussa ja vähän sapettaa että en kiinnittänyt siihen enempää huomiota, kun halvalla sai Tallinnasta. Nooh, jos rupee tarpeeksi tökkimaan ni se jää matkan varrelle mikäli loytyy parempi.
- Kengät, hmmm, se ikuisuus kysymys. Ne viimeksi epäonnistuneet kenkäparit (Tatu ja Patu) jäivät lepäämään Espanjan vuorille, koska olivat loppujen lopuksi liian tiukat. Mitäköhän niille kuuluu, nauttivatko vielä upeasta näköalasta vai ovat joutuneet hommiin jonkun vaeltajan alle?
Jalka turpoaa pitkillä vaelluksilla yllättävän paljon ja sitä en viimeksi ottanut huomioon tarpeeksi hyvin. Nyt se oli kirkkaana mielessä ja uusissa kengissä on hyvin tilaa varpaille. Lisäksi vaihdoin geelipohjalliset asfalti osuuksia varten. Näitä kenkiä on ajatus vaan käyttää sateisilla säillä. Käytän normaalisti viime reissun Brnosta hankittuja Merrelin kenkiä, jotka on äärettoman hyvin hengittävät mutta ei sandaalimalliset.

LÄHTOAAMU

Paino 111kg. Tavoite Caminon päätteeksi on vain perheen tiedossa.

Yö tuli nukuttua huonosti, koska olen pari päivää ollut hieman puolikuntoinen. Kurkku tosi kipeä, kroppa kipeä, vilua&hikeä ja ääni alhainen. Lääkkeitä olen napsinut jos se vaikka hellittäisi.

04.00 herätys soi ja aika ripeasti Satukin heräili lähtien heittamään minua kentälle. Herätin vielä tytöt jotta pääsin antamaan lähtöhalit ja kertomaan että pitävät talosta sekä äidistä huolta... En oo ihan varma muistavatko siitä mitään, sen verran zombina olivat...

Lentokentällä ei tarvinnut kauan olla, kun tuli tieto että lento myöhästyy tunnilla. Noh, olipahan aikaa mennä apteekkiin hakemaan kurkkukipuun jotakin ja sitten Markusta moikkaamaan OBB:hen. Ja joka ei tiedä mikä se on, niin aukko sivistyksestä löytyy. Ei hätää, minulta sitä löytyy roppakaupalla...:)

Lento meni itseasiassa todella nopeasti, auttoi hieman se että nukahdin oitis kun sain turvavyön kiinni. Ei mitään havaintoa noususta ja heräsin siihen kun ruoka tuotiin. Loput reissusta tutustuin Camino oppaaseen (Kyllä juu, tällä kertaa olen jopa jonkun oppaan raahannut matkaan) ja höpöttelin vierus matkaajan kanssa.

Hostel Yes Lisbon löytyi erittäin helposti ja nopeasti, koska lentoasemalta pääsee kätevästi metrolla keskustaan. Hostellin henkilokunta oli aivan mahtava! Kokoajan ihan messissä järjetöntä huumoria unohtamatta. Ei ihme että aikamoiset arvostelut on saanut Tripadvisorissa...

Päivä meni nähtävyyksiä kierrellen, nautiskellessa Food Marketin tarjonnasta ja pikkukujia tarkasteltaessa kunnes huomasin, että näin puolikuntoisena on parempi suunnata nopeasti takaisin hostelliin. 30c ilma veti mehut miehestä ja nukahdin iltapäivällä pariksi tunniksi.

Kun sää viileni illalla lähdin kiertelemään Bairro Alton alueelle, jossa on paljon erilaisia pikku ravintoloita.
Hostellilla oli kyllä oma illallinen 9 eurolla, johon lähes kaikki osallistui. Tämä taisi olla kaikkien asiakkaiden tiedossa jo ennen tänne tuloa ja olivat "hieman" juhlatuulella... Hostellin kohderyhmä on abaut 25v seikkailunhaluiset. USA:sta oli paljon tätä kohderyhmää paikalla, joista suurin osa naisia. Heillä oli varmaan ensimmäinen Euroopan reissu, jossa kierretään Euroopan kovimmat bilepaikat. Keravalla heitä ei ole näkynyt jota yritin kovasti mainostaa... yhtä tiettyä hotellia myös suosittelin Helsingissä.

Mutta jätin dinner osuuden väliin, juttu ei kuitenkaan olisi kohdannut humalahakuisuudesta puhumattakaan. :)

Päivällä Bairro Alton pikkukujat on aivan kuolleita mutta illalla ne herää aivan toisenlaiseksi kun kadulle katetaan pöytiä ristiin rastiin. Valinnan varaa illallispaikaksi oli aivan liikaa. Valitsin sellaisen ravintolan, johon ei tyrkytetty ja ei ollut turvoksissa. Tilasin pöytään vähän kaikkea pientä alkuruoaksi ja hiillostettuja sardiineja pääruoaksi...namiiiiii!
Matkatessani takaisin hostelliin, meno selvästi vain villiintyi. Eniten ihmetytti ruohon ja kokan avoin myynti. Lähes joka kulmassa oli myyjä, joka tyrkytti aineita. Tämä rupesi jo hieman hiillostaa päätä ja ilme kertoi aika nopeasti heille että en ole kohderyhmää. Välillä joku oli sinnikkäämpi mutta ku pysähdyin ja sanoin että vihaan noita myrkkyjä, niin kyllä ne rauhaan jätti helposti.
No minuahan tämä rupesi ärsyttämään niin paljon, että menin tänä aamuna ihan päällikkönä parin poliisin luokse. Kysyin heiltä että mikäköhän on tämän tämän maan politiikka huumausaineisiin? Ja miksi ette tee mitään noille tyypeille? Minähän en perhettäni tänne tuo jos ei täällä välitetä mistään...jne.
Pakko oli kyllä keskustelun aikana painottaa pariin kertaan että en kysy tätä omasta puolestani, joka meni jo vähän änkyttämiseksi... :)
Poliisit arvasivat heti mistä on kyse. He sanoivat että valitettavasti eivät voi asiaan mitenkään puuttua. Kyseiset aineet eivät ole huumausaineita vaan täyttä huijausta turisteille. Valkoinen mömmö on jotain jauhoa ja ruoho on jotain teetä...
Just, paljon melua tyhjästä taas...:)

Hosteellin päästyäni meno oli baarissa mennyt aika äänekkääksi ja hilpeäksi. Kaikki (n 30hlö) höpötteli kaikkien kanssa rennosti säkkituoleissa. Sitten yhtäkkiä baarista kuului baarimestarin huuto "Free shots time!!!!!". Ei tarvinnut tuota väkeä toista kertaa kutsua..:) Tuumasin muutamalle että suosittelemassani hotellissa ei ihan tuolla tavalla homma hoidu mut ku pätäkkää löytyy ni juomaa saa...tosin tämä hostelli maksaa 20e yö ja se toinen ihan jotain muuta..

Koko ryhmä lähti hostellin henkilökunnan opastuksella baarikierrokselle, josta paluu on pikkutunneilla. Minä suuntasin sänkyyn ja pelkäsin et mitenköhän käy kun tuo ryhmärämä kömpii punkkiinsa aamuyöstä... varustauduin hyvin korvatulpilla. :)

Pakkauslista muilta osin seuraa viime kertaa. Tarvittaessa tsekkaa 2016 "Mitä mukaan"

Pakkauksen jälkeen piti vielä pulikoidessa viimeisen kerran katsella edes kohtuullisen terveita jalkoja.

Hostelliin tultaessa, minua pyydettiin tuossa sängylla vaihtamaan vaatteet koska punkkani ei ollut valmis. Sänky sijaitsi keskellä baaria...jep jep...

Jussi in Heaven, Food market oli yhtä juhlaa...

Pikku snägiä... Meribassi tartar ja lasi chardonnayta...

Sivukujalla tutustuin mahtavan asenteen omaavaan baarin pitäjään Kainiin. Kain:lla oli neljä asiakaspaikkaa ja vein niistä kaksi! Japanilainen, joka otti kuvan totesi että tulee myöhemmin drinkille jos mahtuisi paremmin. No ei mahdu! Kain teki minulle loistavan inkiväärimehun, aaaah! Hän oli erittäin ylpeä tuotteistaan joista kertoi mielellään yksityiskohtaisesti. Mehut hän valmisti itse ja oluet tuottaa naapuri. Yhden olutpullon etikettiin on jopa piirretty naapurin kissakin. Etiketit oli luonnollisesti vähän vinossa, niin kun pitääkin kunnon lähituottajilla ollakin. Olin erittäin fiiliksissä! Ja kun asiakas on fiiliksissä, ostaa hän myös aina enemmän.

Makuupaikkani hostellissa oli huone 3 ja peti 6. Toivoin alapetia ihan kaikkien vuoksi...Sisäänkirjautuessa isäntä nauroi nähdessään minut että varaustoiveesi toteutetaan... en ymmärtänyt läpän heittoa:) Alalaatikon sai kivasti lukittua kun lähti kaupungille.

Pastel de Nata-leivonnaiset on sellaisia, joita varmaan jokainen maistaa kerran jos toisenkin Portugalissa. Leivonnainen on täytetty vaniljakreemillä. Aikoinaan sitä sai vain tietystä kaupungin osasta Belem:in luostarista, jolloin nimi sen oli Pastel de Belem. Mutta hyvä leviää nopeasti.. Kerkesin haukata jo palasen ennen ku muistin ottaa kuvan!

Muita kuvia Lissabonista...

CAMINO DE SANTIAGO VOL. 2; CAMINO PORTUGUES 2019

Juu, ei se yksi kerta riittänyt.. Eikä se varmaan tähän jää...

Taas on Hauta lähdossa pikku patikoinnille, 3 vuotta odotetulle Camino Portugues reitille Lissabon-Santiago De Compostelaan.
Tuntuu että se oli ihan hetki sitten, kun saavutin Finisterren rannan v. 2016.
Kylläpä kolme vuotta on mennyt hujauksessa!

Miksi ihmeessä uudelleen? Simppelisti seikkailun halu ja itsensä haastaminen henkisellä tasolla (ehkä vähän fyysiselläkin).

Tästä jo kirjoitinkin v 2016 reissulla, miten espanjalaiset kehuivat kovasti Camino Portugesea. He kehuivat naapurinsa ruokaa, luontoa, viiniä, ihmisiä ja itse Camino reittiä. Ja myös siksi mielenkiinto heräsi, koska Portugal oli minulle täysin uusi tuttavuus.

Pieni tarkennus. Toki portugalilaiset eivät pidä siitä, että heille puhutaan erehdyksessä espanjaa! Ei mekään pidetä siitä, jos joku turisti sekoittaisi Ruotsin kielen Suomen kieleen! Tai itseasiassa ei me kyllä ihan 100% innolla kehuta muutenkaan naapuria ulkomaalaisille, vaikka olemmekin ns sisaruksia. Rakastamme heitä, mutta kyllä aika-ajoin vihataan niitä Hannu-Hanhia...Ainakin muutamien jääkiekon MM-kisa otteluiden ennen, aikana ja jälkeen.

Noh, minuahan ei tunnetusti kovin montaa kertaa pidä houkutella erilaisiin tempauksiin kun olen jo menossa, ja tässähän kävi juuri niin.
Kolmen vuoden anomus sisään heti oitis hallitukselle ja näin se homma eteni.
Aluksi ajatuksena oli aivopestä koko perhe mukaan, mutta tehtävä osoittautui mahdottomaksi. Neuvotteluna oli vuokrata pyorät tytöille tai ainakin jollekin osalle pätkästa. Noh, tämä ehdotus ei kuitenkaan kovin paljon aiheuttanut tuulta purjeisiin. Naisväki oli vähän "onx pakko" -asenteella, joten luovutin koko homman. Varsinkaan näihin ei lähdetä pakolla missään nimessään.

Mutta sitten Satu (perheen äiti, organisoija, tohtori, sisustusarkkitehti, rakas, suunnittelija, äitee, patavahti, emäntä...) tokaisi eräs ilta, että minä jos lähtisin Lissabonista ja hän liittyisi mukaan Portossa (viimeiset 270km)? Whaaat?! Olin ällikällä lyöty ja hamusin kännykkää, jolla olisin voinut äänittää todistusaineiston lupauksesta. Harmikseni olimme saunassa!
Mutta kyllä se vaan piti paikkaansa, organisoija-suunnittelija oli tämän miettinyt selvästi etukäteen. Satu ajatteli (ja varmaan toivoi) että kyllä tuo ukko pitää vielä kerran ennen nelikymppisiä päästää tutkiskelu reissulle. Aivan mieletöntä ja huikeeta! Hän tulee mukaan kokemaan aivan jotain muuta, johon olemme yhteisillä matkoilla tottuneet! Vaikka tosin pitää kyllä myontää, että on Satustakin aikamoinen seikkailija tullut. Sen todisti vuodenvaihteen Thaimaa-Singapore-Filippiinit seikkailu...;)

Lukitsin heti siis vastauksen ja buukkasin yhdensuuntaisen lennon Lissaboniin viime syksynä.

Ja sitten ei muuta kuin matkaan.

Ps. Ja tämä oli viimeinen kerta näissä tarinoissa kun tuosta 40-vee jutusta puhutaan, koska olen ikinuori kuten alla olevasta kuvasta näkee. Ja patavahti oli myos laittautumassa iltaa varten naapureiden tullessa kylään. :)

Treeniä Kerava-Malmi välillä.