16. Päivä: Albergaria a Nova - Sao Joao de Madeira 24,1km / 357,4km

Tänään heräsin ajoissa ja lähdin 6.30. Päivästi oli tulossa todella kuuma.

Yritin kävellä ripeästi ensimmäiset tunnit, jotta vähemmän jäisi keskellä päivää polttavan kuumassa urakointiin.

Nautin aamukahvit vasta 10km kävelyn jälkeen. Nyt en jäänyt ihmettelemään sen enempää paikallisten menoa ,vaan matkaa oli jatkettava.

Pikkuvarvas vaivaa kivuliaasti joka askeleella mutta yritän olla muuttamatta kävelytyyliä, sillä silloin tulee muualle vaivoja vain lisää. En uskalla avata pikkuvarpaan rakkolaastari-teippyhdistelmaa, ettei se revi ihoa enempää rikki. Annan sen olla sellaisenaan vaikka hurjan näköinen onkin.

Pidin lyhyitä taukoja milloin missäkin, kunhan oli varjopaikka. Siltojen alla, muurien reunustalla, supermarketin pihalla autojen aurinkosuojien alla...

Vettä meni todella paljon ja onneksi sitä saa kaikkialta. Portugalin hanavesi on täysin juomakelpoista. Mutta sitä myös haihtuikin!! Olin kuin uimassa käynyt, kun saavuin muutaman kerran kahvilaan. En jaksanut miettiä miltä haisin tai näytin, mahdollisesti en kovin hyvälle. Mutta uskon että siihen on baarinpitäjät tottuneet, koska ovat aina niin avuliaita.

Päivän aikana varjossa oli n 31-33c ja nyt illallakin tätä kirjoittaessa apteekin valotaulu näytti 29c.

Tällä kertaa ihan oikeutetusti päätin majoittua hotellissa ja törsäsin 34€ yöstä!! Ajatella mitä rahan hukkausta mutta olihan se hienoa! ;)

Lähdettiin nauttimaan sushibuffetin antimista yhdessä Kenin kanssa! Aaaah!
Siellä oli Suomen normi sushibuffet kertaa kolme plus keittiö grillaa sinulle ihan mitä vaan haluat. Jättirapuja, pihvin, mustekalaa, kasviksia... vedin kaikkea pari-kolme rundia. Menin ruoan jälkeen keskustelemaan lohen fileoinnista kokin kanssa, kun huomasin miten erikoisesti fileerasi. Siinä oli kyllä pointtinsa mutta kohta jo olin veitsi kädessä näyttämässä SuomiStyle miten 5kg lohi fileoidaan. Henkilökunta ja kokki tykkäsi meiningistä niin paljon, että pöytään kohta jo tuotiin saket talon puolesta. :)

Buffet oli kyllä järkyttävän hintainen, 9,50e!! :)

Loistavan illallisen jälkeen purkasin pyykkitelineen, jonka viritin päivällä hotellin ikkunasta. Se muuten oli hieno viritys, johon tarvittiin verhotanko, henkareita, omia pyykkipoikia ja ripaus onnea ettei tipu alas 5. kerroksesta.

Sen jälkeen romahdin suoraan sänkyyn.

Ajattelin lähteä 04.00 kävelemään, nimittäin Portoon on matkaa 35km. Jos fiilis on hyvä ja jalat toimii, huomenna PORTOOOON!! Tai sitten puolitan etapin. Varoiksi kerroin hotellin väelle, että saisinko brekuboxin valmiiksi klo 03.00 alkaen.

Jonkun verran on eri Camino kavereilta tullut viestiä, että olenko huomenna tulossa. En osannut vielä sanoa. Camino sanoo sen huomenna. Suuri osa tutuista on mennyt Portoon junalla tänään tai eilen eri syistä. Ihmettelinkin miksi en nähnyt tänään ketään reitin varrella, paitsi perillä Sophien ja Sophien Ranskasta. Ken ja Denisen tiesin tulevan rauhassa perässä.

Radalle siis ku nuoli sen näyttää...

Aamutuimaan oli nainen mattoja pesemässä. Selvisi tämäkin mysteeri. Minä kun luulin niiden olevan altaita vaeltajille. Olin melkein jo menossa pulikoimaan yhteen tuollaisista, joita on joka kylässä. Se vasta näky olisi ollut, kun muori on tulossa mattoja pesemään ja näkee Saimaan norpan siellä kelluvan...

Minusta tuosta talosta puuttuu jotakin. En ole ihan varma mutta tuntuu siltä...

Miehet rapuja jahtaamassa...

15. Päivä: Águeda - Albergaria a Nova 23,1km / 333,3km

Lähdin Aguedasta klo 7.00 yksin. Sovittiin Kenin, Denisen ja Rossin kanssa, että ilmoittelen mihin asti kävelen tänään.

Reitti oli hyvin eilisen kaltainen eli ei kovinkaan kaunis. Pari mukavaa luontopätkää oli kyllä. Tänään matka seurana toimi ajoittain Juha Tapio. Hän ja Arttu on kyllä sitten parhaimmat matkakaverit. Yhdessä kohtaa maaseutu pätkällä innostuin hieman laulamaan en huomannut maanviljelijää aluksi. Hänen ilme oli "hieman" suu ammollaan, kun tenori Hauta kertasi Kaksi vanhaa puuta kertosäettä...:) Säikähdin ja nauroin ja huusin Bom Dia! Jän nauroi ja huusi Bom Camino!

Ikävintä oli kävellä isompien teiden laidalla, jossa rekat pyyhälsivät ohi vauhdilla. Jos jotakin positiivista pitää kaivaa tästä esiin, niin rekkojen ohi mennessä sai aina mukavan tuulenpuuskan sekä sekunnin murto-osan varjon itselleen kuumuutta helpottamaan.

Saavuin albergueen n klo 13.30. Nautin hyvän lounaan edellisessä kylässä, jossa aikaa vierähti helposti 1,5h. Ross ja Josseppe oli jo siellä odottamassa riippumatossa keinuen. Ken ja Denise saapuivat pari tuntia myöhemmin. Silloin minä olin jo näyttämässä altaassa Rossille mikä on uhanalainen eläin Suomessa, Saimaan norppa. Norppa oli uusi tuttavuus Uusi-seelantilaiselle..:) Kutsuin hänet Suomeen ja sanoin. Then we go together to sauna and naked. I will wash your back. If winter time you will come, we will do some angels in to snow, naked! And neighbors can watch. Ross katsoo vähän aikaa minua ja tuumaa vedätänkö sitä, sit tuumaa että kiitos luojan nukutaan eri huoneissa!! Mutta ehdottomasti haluaa tulla Suomeen ä:)

Albergue oli hinta-laatusuhteeltaan todella hyvä. Esim. meitä ei ollut kuin kolme samassa huoneessa, self service baari, uima-allas, grilli ja riippumatot... aaah! Paikan emäntä toi myöhemmin näytille viisi vasta syntynyttä koiranpentua. Oli kämmenen kokoisia. Niiden emo oli kyllä tosi skarppina kenen antaa ottaa niitä sylliin, mutta kun olimme ensin tutustuneet toisiimme hyvin niin luvan sain.:)

Halusimme grillata upealla grillillä koko porukalle Rossin kanssa ja lähdimme lähimpään kylään metsästämään lihoja ja kasviksia. Kylässä olikin vain baari/lähikioski yhdistelmä, josta ei herunut kuin muutamia perus raaka-aineita. Grillaus jouduttiin perumaan mutta ruokaa saimme kyllä pöytään valmistettua. Tomaattista chorizo pastaa ja leipää oli illan dinner. Sen verran hyvää kuulemma, että osa söi sitä aamupalalla vielä. Itse en ollut tyytyväinen kun kaikki yrtit ja mausteet puuttui, mutta en näyttänyt kokin pettymystä muiden kiittäessä Rossia ja minua.

Ross, Ken ja Olivia Romaniasta jäivät vielä iltaa viettämään, kun minun nukkumatti kutsui klo 22.00. Heillä oli kuulemma ilta venynyt vallan jopa keskiyölle. :)

Joku varho huitoo metsässä...

Lounaspaikka klo 12.00

Lounaspaikka klo 13.00. Lounaaksi grillattua kanaa salaatin ja riisin kera. Lasi viiniä ja espresso 6,50€.

Liikenneympyrät on hyvin opastettuja myös vaeltajille. Keltaisten opasnuolten kanssa tulee olla tarkkana ja jos niitä ei ole, muista pitää aurinko oikealla.

14. Päivä Mealhada - Águeda 25,4km / 310,2km

Lähdin yksin kävelemään n 7.00 aikoihin.
Sää oli todella sumuinen ja mukavan viileä kävellä.

Tänään reitti meni lähinnä teitä pitkin lähiöstä lähiöön, joka pidemmän päälle on aika raskasta jaloille. Lisäksi ei kovin rauhallista koirien haukkuessa pihoilla. Muutaman kerran oli tulla löysät housuun, kun kävelin ajatuksissani ja valtava koira hyökkäsi aitaa vasten metrin päässä. Sydän taisi ottaa pari lisäpumppausta siinä kohdassa...

Sykkeestä puheen ollen. Mittailin muutaman kerran sykettä, kun olin kiivennyt mäkiä ylös niin aika tasainen 140 se oli...

Kulkiessa kylästä toiseen, olen huomannut miten vauraampia väestö on pohjoisemmassa. Talojen kunto, koko ja pihojen siisteys on aivan toista luokkaa, kun n 100km etelämpänä. Eikä vain yhdellä tietyllä aluella, vaan yleisesti.

Mutta missä on ihmiset?!? Ei tänään ole mikään pyhäpäivä... kaduilla ei ikinä liiku juuri ketään. Ei aamulla eikä päivällä. Ei lapsia menossa kouluun, ei vanhempia menossa töihin. Kukotkin ilmoittaa läsnäolostaan vasta kahdeksan aikaan aamulla täällä!
Täällä ollaan visusti sisällä ikkunat suljettuna aamulla ja päivällä. Ja kun aurinko laskee, niin kyläläiset heräävät eloon.

Tänään on ollut hieman raskasta kävellä myös henkisesti. Olen ollut paljon omissa ajatuksissa ja ikäväkin painaa kotipuolen naisjoukkoja kohtaan.

Täällä ja jo viime Caminolla kirkastui, mitkä asiat on tärkeää omassa elämässä. Esimerkiksi liian pitkät työpäivät väheni viime Caminon jälkeen huomattavasti ja enemmän jäi aikaa perheelle. Pitkät työpäivät ei välttämättä vähennä työmäärää, vaan jopa lisää töitä niihin tottuessa.
Esim olen huomannut miten huomattavasti tehokkaampi olen 8-9h työpäivissä kuin 12h päivissä. Asioita tulee tehtyä huomattavasti keskittyneemmin ja tehokkaammin.

Jokaisella meillä on tietty määrä energiaa käytettävissä päivittäin. Sen kun kohdistaa oikein ja antaa enemmän aikaa asioille, jotka ovat tärkeintä omassa elämässä, sujuu tällöin kaikki muukin paljon paremmin.

300km rikki ja enää n 70km niin Porto on saavutettu. Sitten on PAAAARTYYYYY....!! :)
Tohtorikin liittyy mukaan sunnuntaina! Sitten minulla on ihan oma jalkojen hoitaja!
Olen nimittäin hieman kateellinen Kenille. Denise hieroo Kenin jalat joka ilta ja siihen ukko nukahtaa välittömästi. Vai onko se vaan Denisen jippo, että saa ukon hiljaiseksi? Ei selvästi jaksa kuunnella joka iltaista analyysia päivän vaelluksesta...;)

Tässä ei paljon pakopaikkoja ole, kun autot kaahaa tuhatta ja sataa ohi. Pari kertaa on ollut läheltä piti tilanteita...

Vettä vaeltajille vuodesta 1467 alkaen...

Hieman höyryjen päästelyä Josseppen (Italia) kanssa aamukahvilla.

Hostelli huone maksoi 20€. Vielä ihan kulmahuone!

Hotelli ulkoa päin ja Haudan pyykit...:)

13. Päivä: Coimbra - Mealhada 23,1km / 284,8km

Lähdin kävelemään rauhassa klo 7.15.

Oli aika uuvuttava päivä kävellä kaikin puolin. Reitti meni autotien varsia pitkin, joka on pidemmän päälle aika murhaa jalkapohjille. Viimeistään 20km kohdalla rupeaa tökkimään pahasti, lisäksi oikean jalan pikkuvarpaan iso rakko pahensi vaan etenemistä. Rakko on kyllä hyvin suojattu ja näyttäsi siltä ettei tulehdusta tule. Kipulääkettä vaan tarpeeksi veressä niin kävelytyyli ei lähde vääränlaiseksi. Sillä jos muuttaa vaivan takia kävelyä, tulee muita vaivoja jalkoihin tai selkään.

Mealhadaan saavuin n 15.00. Siellä oli tuttuja vaeltajia Italiasta, mutta myös uusia tuttavuuksia tuli Kanadasta.

Kuvassa minua vastapäätä istuva Richard (USA) on vanha tuttu, mutta tänä iltana tutustuimme vähän tarkemmin. Me olimme ainoat, jotka puhui englantia. Vasemmalla neljä höpötti kiivaasti italiaa ja oikealle kolme höpötti tunteellisesti ranskaa (Kanadasta)... ja me katsoimme toisiamme Richardin kanssa, että aikamoinen sekametelisoppa...:)

Richard kuuluu ylimmän tason huippuvaeltajiin. Hän on vaeltanut Caminoita eri suunnista jo seitsemän kertaa! Camino Frances 4krt (saman kun minä 3v sitten), kerran Camino Norten, kerran Camino Via de la Plata (Sevillasta 1000km) ja kerran Portosta. High respect!!
Ai niin, ja hän on 75v!!! Aloitti nämä pikku vaellukset vasta n 7v sitten. Ai miten niin pikkuvaellukset?? No onhan nää aika lyhkäsiä verrattuna Ameriiiiikan älyttömän pitkiin vaelluksiin, josta saa nimityksen TRUE HIKER (jos läpäisee homman).

Richard on tehnyt kaikki kolme USA:n pisintä vaellusta eläkkäälle päästyään! Appalachian trail (AT) 3500km 14 osavaltiota idässä, Pacific trail (PCT) 4265km lännessä ja pisin Continental Divide Trail (CDT) 5000km, joka kulkee halki Keski-Amerikan.

Kysyin miksi on tehnyt kaikki nämä ja yksin?? Ja lisäksi yksi vaellus kerralla loppuun ilman pidempiä taukoja kuten useimmat tekee?
Hän on ollut ennen ultra marathonisti, joka menestyi hyvin siinä. Uran loputtua hän vietti "liikaa" aikaa kotonaan, joten vaimo sanoi aika ajoin "Take a hike!". Ja niin Richard on päässyt edelleen nauttimaan lempi harrastuksestaan vuosittain. Amerikan vaellukset kestävät noin 4-6kk.

Hän sanoi olleensa erittäin onnekas Amerikan vaelluksilla. Hänelle ei sattunut muutamaa pikku murtumaa lukuunottamatta mitään.
Vaaroja tietty oli ja hänellä oli myös GPS paikannin, jossa oli päivittäin painettavia nappeja vain kaksi: "Kaikki ok" tai "SOS" jolloin pelastusviranomaiset tietävät sijaintisi ja noutavat sinut. Ihan turhaan sitä näppäintä ei kannata painaa, koska peli loppuu siihen plus kohtuullisen tyyristä touhua Amerikan maaperällä. Saman app:in kautta sukulaiset näkivät tarkan sijainnin, koska kuuluvuutta kännykälle ei välttämättä ollut tai siitä on kulunut akku loppuun.

Suurimpana vaarana Richard näki hypotermian jokia yli kahlatessa. Vesi on jäätikön sulavettä, joten hieman vilpoisaa...
Pari kertaa oli läheltä piti tilanteita.
Jos kaatuu jokea ylittäessä ja hukkaa rinkan, on tooodella kusessa!
Pari asiaa oli rinkassa aina täysin vesitiiviitä; yksi aluskerrasto ja makuupussi. Niillä selvisi ihan missä vain. Rinkka löytyisi seuraavasta suvannosta, jos kaatuisi vedessä.

Hänellä oli monta kertaa tilanne kylmyyden vuoksi, jossa keho ei voinut enää hyvin mutta tahto oli mennä eteenpäin. Piti luottaa kehon viestintään eikä tyhmyyteen, että nyt on parempi pysähtyä. Ei muuta kun nopeasti teltta pystyyn, vaatteet pois ja makuupussin sisälle mars! Kylmyyden tunne oli pois puolessa tunnissa ja matka jatkui. Tyhmyydelle ei näillä vaelluksilla ole sijaa.

Toinen asia, jota ihmisten pitää kunnioittaa on karhut. On kaiken näköisiä eväsboxeja yms, jotka ehkäisevät karhuja haistavan herkut ja näin ollen ennalta ehkäisevät ihmisten ja karhujen yhteentörmäystä. Usein eväät laitetaan puun oksalle yöksi piiloon, mutta se on ongelma suositulla AT reitillä. Reitin taukopaikkojen oksat puista on mennyt poikki, koska vaeltajat eivät ajattele takana päin tulijoita vaan itseään liikaa. Ne eivät ole True Hikereita vaan menevät vaan osan pätkästä. Richard jatkaa matkaa päivällisen jälkeen vähintään tunnin, jossa yöpyy. Siellä ei keksejä yms mitään muutakaan enää syödä ja saa olla täysin rauhassa karhuilta.

Kalkkarokäärmeet on toki vaarallisia mutta, kun terve maalaisjärki on päässä niin olet okey. Niistä ei ole harmia, koska varoittavat itsestään.
Eli älä kuuntele korvakuullokkeilla Arttu Wiskaria, dummy!

Veden puute kaikista uhista oli pahin uhka. Sitä piti kantaa lähes 40% rinkan painosta. Rinkka ei saa painaa yli 10kg ilman vettä, muutoin sinulla on turhaa tavaraa mukana. 4-5l oli päivä setti vettä, jota tuli kantaa.

Reitit kulkevat usein korkealla vuorien rinteillä, eikä sieltä ihan hevillä halua laskeutua alas kyliin hakemaan tarvikkeita. Reittien varrella on ns. Trail Angeleita, jotka auttoivat vaeltajia eri tavoin. Veivät autolla vaeltajia vuorilta alas kaupunkiin tai antoivat / myivät pikku tarvikkeita vuorilla. Välillä on pätkiä, jossa ruokaa on varattava 7 päiväksi!! Kenin tytär on toiminut Trail Angelina pitkään!! Mahtavaa auttamista!

Ihmetytti vielä miten Richard ei ikinä keittänyt mitään vaelluksilla. Hän säästi tällä tavoin rinkan painossa. Kaikki ruoka oli kylmällä vedellä valmistettavaa tai kuivamuonaa. Huhuh!!

Oli kunnia tutustua Richardiin, joka on yksi arvostetuimmista ja nöyrimmistä vaeltajista maailmassa. Hän on yksi 100:sta ensimmäisestä, joka selviytyi CDT reitistä. Hän oli ihmeissään miten hyvin tiesin reiteistä ja niiden hankaluuksista. Olenhan minä Youtube videoita jonnniiiin verran katsonut noista pätkistä. Richard kysyi heti milloin haluat tulla, jotta hän voi jeesata alkuun pääsemisessä.... ööööö...noh...tuota... Maybe some day...;)

Kylmät väreet meni edelleen kirjoittaessa.

Paikalliset tulevat todella kaukaa hakemaan vettä traktoreilla. Lähempää eräs mummo tuli noin 1km päästä hakemaan 5l kanisterilla vettä. Ihan helpolla ei maaseudulla normi elämiseen päästetä. Harmitti ettemme menneet mummon kanssa samaan suuntaan, jotta olisin voinut jeesata kantamisen kanssa.

Mustekalaa lounaaksi, yamiiiiii! Ja lasillinen portugalin valkoista...aaaah.

Richard vastapäätä minua. Oli ällikällä lyöty, että joku oli häntä edellä edellisenä päivänä. Kerroin joskus harrastavani tällaisia tempauksia. Hän tuumasi wou!! Tuli hyvä fiilis kuulla itse "TRUE HIKERILTA" nuo sanat.

12. Päivä: Rabacal - Coimbra 29,2km / 261,7km

Viime reissulla harrastelin enemmänkin yökävelyitä, joissa lähdin kävelemään n 04.00 aikoihin.
En ajatellut että sellaista tekisin täällä. Mutta toisin kävi kun kävin aamuyöstä vessassa ja sain päähän, että ei jaksa nukkua enää. Niimpä tuumasta toimeen!

Eväät reppuun ja hiljaa hiivin ulos klo 05.00 majatalosta muiden vaeltajien vielä nukkuessa. Oli vielä pilkkopimeätä joten etenin varovaisesti otsalampun avulla, jotta huomaan paremmin opastenuolet. Niitä ei pidä missata varsinkaan pimeässä. Eksyminen ei ole miellyttävä kokemus.

Oli kyllä raikasta kävellä kun lämpötila oli niin alhainen, että hengityksen höyryt näkyi otsalampun valokeilassa. Ja auringon noustessa näkymät laaksoon oli todella kauniit.
Ja olihan se megahienoa valita maisemat laaksoon ihan itse, kun oli aamutarpeiden aika oliivipuu niityillä. En nyt avaa tätä asiaa enempää, mutta kyllä ainakin Pyhtään Team Tammijärvi ymmärtää tämän päälle. Maisemat ja seura on tärkeätä. :) Se paikka on yksi kuva alla olevista...:)

20km meni hujauksessa ja yhdeksän aikaan pääsin vihdoin aamukahville pikkukylään. Siellä nautiskelin kahvia tovin seuraten paikallisten elämää, jossa kaikki tuntee toisensa. Vasta 10.30 jatkoin matkaa.

Matkalla mietin vielä miten joillakin ihmisillä on todella rento, vapaa ja sananmukaisesti kevyt elämäntyyli.

Esimerkiksi Kati kertoi hänen minimalistisesta elämäntyylistään eilen, jota jäin pohtimaan. Hän asuu välillä Saksassa, välillä Portugalissa ja perhe on Brasiliassa. Hänen koko omaisuus mahtuu yhteen rinkkaan. Hän on todella tarkka siitä, että hän ei osta mitään turhaa. Esimerkiksi housuja ja kenkiä on vain kolmet. Niillä pärjää hyvin kaupungilla, ravintolassa tai urheilussa. Vaatteiden värin on hyvä olla musta, jotta lika ei näy niin herkästi.
Kati on valmistunut Saksassa yliopistosta ja tekee nyt käännösfirmassa käännöksiä portugaliksi. Työtä pystyy tekemään etänä ja se auttaa tietenkin pysymään liikkeellä ja näkemään maailmaa. Hän ei halua tehdä työtä liikaa, vaan juuri sen verran että pystyy elättämään itsensä ja lopun ajasta saa nauttia elämästä missä päin vain maailmaa. Jos kerääntyy "liikaa" rahaa tilille, niin heti vähentää töitä. Kysyin että eikö hän kaipaa pysyvyyttä ja miten ihmissuhteiden käy? Etäsuhde tyttöystäväänsä on tietenkin hankala, mutta toistaiseksi haluaa pysyä tällaisessa elämäntyylissä. Oli mielenkiintoista kuulla miten simppelinä voi asioita pitää.

Saavuin Coimbraan jo klo 13.00. Oli polttavan kuuma, lähes 30c! Hieman tuskaista oli odotella hostelliin pääsyä, joka avasi ovensa vasta klo 15.00. Coimbra on hieno kaupunki, joka on ollut aikoinaan Portugalin pääkaupunki. Osa sen rakennuksista on rakennettu 1100-luvulla, kuten hostellin vieressä sijaitseva vanha katedraali.

Illalla MM-finaalia piti päästä katsomaan ja se aiheutti vaivaa. Lopulta luovutin paikan metsästämisen.. Täällä jotenkin tuntuu, että jalkapallo olisi ykköslaji...:)
Hostelli varasi pöydän minulle ravintolasta, jota piti kaupungin ykköspaikkana. Etsiessäni ravintolaa pikkukaduilta törmäsin ranskalaiseen vaeltajaan, jonka olen nähnyt vaelluksen ensimmäisenä iltana! Mikä on todennäköistä, että näin syrjäisellä ja hiljaisella kujalla törmää tuttuihin!! Tätä on Camino, että aina törmää tuttuihin mitä erikoisimmissa paikoissa. Valitettavasti ranskalainen (oon nimen unohtanut) joutuu jättämään leikin kesken. Nilkka on turvonnut kaksinkertaiseksi ja hän lähtee huomenna Portoon sairaalahoitoon. :( Nämä on niitä hetkiä, jolloin porukkaa alkaa tippumaan pois. :(

Ravintolaan astuessa sisään, minulla loksahti suu auki. Voi helvata helvata, kaikki asiakkaat hienona ja minä...noh...voitte vaan kuvitella kun pamahdin sinne uimashortseissa ja släbäreissä. Sanoin hovimestarille että en varmaan voi tulla, kun olen peregrino ja tämä on näin hieno että tunnelmallinen paikka. Päinvastoin!! Hovimestari sanoi, että olet erittäin tervetullut ja olemme varanneet pöydän parhaimmalle paikalle myöhemmin esitettävän lauluesityksen eteen (kaikkien tuijoteltavaksi). Turistit (lähinnä Englannista) mielenkiinnolla kyseli matkastani viereisistä pöydistä. Söin tonnikala tartaria, viinissä pitkään kypsennettyä porsään poskea ja juustoja. Erittäin hyvää oli taas!
Streamauksen kautta katsoin ravintolassa kisoja salavaivihkaa, kunnes lopetin lauluesityksen alkaessa. Parhaat palat jäi näkemättä. LOISTAVAA LEIJONAT!!!! HUIKEA TURNAUS!!! Ei tarvittu 20 NHL pelaajaa... Voittamisen jano ja nälkä, nuoruuden into, tiimin yhteenkuuluvuus ja pelottomuus oli oikea resepti.

Lopuksi vielä törmäsin kadulla vaeltajiin Rossiin (Uusi-Seelanti) ja Joseppeen (Italia), joiden kanssa otettiin oluset kadun varressa. Kuva alla.

Nukkumaan vasta 23.30, kun vielä piti puhelimesta lukea Suomen voitto hehkutukset tutuilta. :)

Aika hauska leiripaikka vaeltajille keskellä luontoa.

Pienessä kylässä oli sunnuntai juoksukilpailut ja kävelin juoksijoiden reittiä pitkin kylän läpi. Paikalliset rouvat antoi kannustusta vaeltajalle. Bon dia!! :)

Pakko oli tyhjentää iso rakko pikkuvarpaasta, kun sen paine vaivaa kävellessä. Riskinä on tietty tulehdus jos noita menee sorkkimaan mutta oli tehtävä. Desifioin toki neulan ja varpaan mutta riski on. Katsotaan miten etenee...