17. Päivä: Sao Joao de Madeira - Porto 37,8km / 395,2km

Heräsin ilman herätyskelloa klo 02.30.
Ei nukuttanut enää kovinkaan paljon, niin päätin lähteä kävelemään kohti Portoa aamuyöstä klo 03.15. Lähtiessäni katsoin sitä samaa apteekin mittaria, joka näytti vieläkin 25c!!!
Nappasin brekupussin mukaan, jossa oli täytetty sämpylä, omena ja vesiplo.

Mietin lähtiessä, että onhan tämä ihan toista kuin kotosalla.
Kuka hullu vapaaehtoisesti lähtisi kävelemään kolmen aikaan aamuyöstä Keravalta Helsinkiin...!?!
Koivukylän sillan alla söisi huvikseen eväitä kuin koditon?!
Tikkurilan aseman Roberts Coffeessa riisuisi hikiset sukat jalasta ja hieman tuulettaisi varpaita muiden mennessä töihin?
Puistolan sähkönjakokeskuksen alla nauttimassa sen tuomasta varjosta?
Oulunkylän loistavaan Capperiin nauttimaan lounas pizzasta niin hikisenä, ettei enää voi erotella kahia, tihiä, pahia jne...?

Eiiii....:) mutta täällä olin reippaana ja skarppina heti aamusta.

Ei kestänyt kovinkaan kauan, kun kävelin pimeitä katuja pitkin kunnes huomasin etten ole vähään aikaan nähnyt keltaisia nuolia. Vaikka aina risteyksissä pysähdyn katsomaan niitä. Mtta pilkkopimeässä ei huomaa pikku polkuja välttämättä, joihin joskus nuolet osoittavat. Auringostakaan ei ollut yöllä apua, että olenko oikeaan suuntaan menossa. Luotin suuntavaistooni, joka kieltämättä ei aina ole ihan 100% varmuus. Mutta täällä olen ollut sen verran skarppina, että en ole juurikaan reitiltä poikennut. Vielä...

Tein muutamania johtopäätöksiä ja totesin, että oikea reitti mahdollisesti menee muualla. Mutta päätin olla ottamatta enempää riskejä ja lähteä sooloillemaan sitä etsimään pikku kujille ja poluille. Joten pysyin ison tien varressa luottaen reitin kohtaavan jossakin kohtaa.

Yökävelyssä on paljon hyviä puolia, kuten ilman viileys (paitsi ei just tänä yönä), ei liikennettä ollenkaan tieosuuksilla, pieni jännitys, tähtitaivas.
Mutta kolikon toisella puolella on eksymisen mahdollisuus, hullujen koirien herättäminen niin että koko kylä herää. Ja mihin hoitaa aamujutut...?

Onhan minulla toki vessapaperia mukana aamujuttuja varten, niin kun kaikilla reissuilla of cource!! Muutamia vuosia takaperin Malesian laitakaupungin tapahtumat opetti oikein urakalla minua, että pidä Jussi vessapaperia mukana...all time!!
Mutta täällä kun oli lähinnä pelkkiä katuja omakotitalo alueilla! Hippasen jo tuli paniikki, että kenen talon eteen ojaan käyn turauttamassa setit. En ainakaan sellaisen, jossa on hevosen kokoinen koira on haukkumassa. Mutta sitten löysin ihanan saniaispusikko-metsikön... voi sitä onnen päivää!! Sammutin kyllä otsalampun, kun kuulin auton tulevan etteivät havaitse minua metsän laidalla..

Vasta noin 3h kävelyn jälkeen löysin Camino kyltin jälleen!! JEAH JUSSI JEAH huusin!! En kuitenkaan luukuttanut Cheekin JippiKayJei biisiä kellon ollessa 6.00.

Auringon noustessa, maisemat oli upeat ja meri häämötti jo toisella puolella. Oli hyvä fiilis! 20km olin tullut hujauksessa, joten päätin jatkaa Portoon saakka kellon ollessa vasta 7.30.

Jalkapohjia kuitenkin rupesi särkemään enemmän ja enemmän. Vauhti hidastui merkittävästi viimeisen 15km matkalla. Asfaltti osuus vaatii paljon enemmän taukoja 20km jälkeen.

Saavuin Portoon klo 12.30. Matka oli lopulta todella raskas, niin jalkapohjille kuin alku päivän kuumuudesta johtuen.
En löytänyt millään hostelleista vapaata sänkyä lähettyviltä. Vanhat Camino ystäväni Kati, Jasmin, Why ja Paula olivat jo keskiviikkona saapuneet tänne ja vinkkasivat, että heidän mestassa olisi vielä vapaita petipaikkoja 17€ hintaan. Mutta sinne oli vielä 2km matkaa keskustasta! Ei siinä muu auttanut kuin lähteä sinne.

He olivat saapuneet yhdessä aikaisemmin, koska Why oli joutunut sairaalahoitoon mahdollisesti nestehukan vuoksi. Eikä halunneet jättää häntä yksin. Osa alueista oli tosiaan vaarallisia, jos ei pidä huolta nesteytyksestä ja suolan saannista.

Hostelli ei ollut minulle mieleen, mutta toki kestin sen. Kohderyhmä ei luonnollisesti olleet vaeltajat vaan lähinnä bilettäjä reppulaisia, jotka tykkäsi nauttia vähän kaikkea. Yläpuolellani kerrossängyssä olikin aamulla keski-ikäinen mies saappaat ja vaatteet päällä, vaikka luulin sen olevan tyhjä. Korvatulpat näemmä toimii kun en ole huomannut hänen tuloaan.

Alkuillasta kävelin toiset 2km keskustaan moikkaamaan Cindya ja Dania (Colorado) sekä japanilaisia vaeltajia. Japanilaiset olivat kuulemma kauempaa nähneet minut matkan varrella ja muistaneet värikkäistä asuista, "pienestä" koostani sekä pitkistä askeleista...🤗 Vain yksi heistä puhui englantia.

Dan ja Cindy oli erittäin mukava pariskunta, joihin oli ilo tutustua. Emme törmänneet kovin usein ja kertaakaan ei oltu samassa majapaikassa yötä. Se ensitapaaminen vaan tapahtuu keskellä ei mitään ja alkaa höpöttämään tuntemattomien ihmisten kanssa kaikesta. Ihan kaikesta. Se on Caminoa.
Dan haluaa kutsua minut kävelemään osan Pacific Trailista ja auttaisi alkuun pääsemisessä. Cindy tuumasi siihen, että hän pitäisi naisväestä huolta ja tyhjentäisivät minun luottokortin sillä välin kauppoihin... Kuvia alla. :)

Kävelin illalla takaisin hostelliin, jossa vielä nautin viinit yhdessä Katin, Whyn, Jasminen ja Paulan kanssa. He jatkavat huomenna matkaa emmekä näe toisiamme enää tämän jälkeen. :( Hieman haikeaa oli hyvästellä. Olen lähes alusta asti kävellyt samaa tahtia heidän kanssa ja nähneet siellä sun täällä. Se on Caminoa.