Ensimmäinen etappi oli varsinainen urakka! Noin 125m käveltiin ensimmäiseen kahvilaan. Siellä otimme kahvit, tuorepuristetut mehut ja täytetyn patongin puoliksi.
Sää oli sopivan viileä ja selkeä.
Etenimme kaikessa rauhassa. Mitään hoppua ei ollut. Loppu häämöttää jo sillä matkaa ei ole enää kuin noin Helsinki-Loviisa pätkän verran.
Kun loppu häämöttää, miettii matkan varrella kaikkea mitä on kokenut, ajatellut, nähnyt ja tavannut upeita ihmisiä ympäri maailmaa. Myös pikku hiljaa alkaa hiipimään totuus siitä, että kohta taas päättyy tämä Camino. Muistan sen tuntemuksen viime kerrasta ja sen, että tahto tulla takaisin oli voimakas. Jotenkin minulla on tunne että tämä ei jää viimeiseksi.
Saavuimme Pontevedraan ajoissa n klo 14.00. Kaupungin katuja kävellessä huomasin, että tämähän on varsinainen juppikylä. Isät hakivat lapsiaan koulusta ja äidit työnsivät lastenrattaita sellaiset vermeet päällä, joita ei näy Helsingin katukuvassa arkivaatteina.
Dior, Chanel, Gucci etc. ovat niitä normi vaatemerkkejä. Luiskat eli Louis Vuitton-laukut olalla toimi lähes kauppakassina...
Oli niin vapauttavaa hieman erottautua joukosta...tietenkin eduksemme..;)
Pontevedra on merkittävä keskiajan kaupunki, joka kätkee sisäänsä paljon Espanjan historiaa. Keskusaukiolla on mm Capela da Peregrina eli pyhiinvaeltajienkirkko, joka on pyhiinvaeltajien tunnuksen (kampasimpukan kuoren) muotoinen. Myös Kolumbuksen löytöretkellään käyttämä laiva, Santa María oli rakennettu Pontevedrassa.
Siisti pikku hostelli löytyi mutkien kautta loppujen lopuksi nopeasti. Päiväunien jälkeen lähdimme hieman kaupungille kävelemään ja kävimme siideribaarissa drinkillä. Baari valmistaa itse omat siiderinsä ja niiden tarjoilutapa olikin todella hauska. Iso kuohuviini plo tuotiin hanalaitteessa, jossa oli heidän siideriä. Nappia painamalla sai kätevästi lasin täytettyä. Pullo maksoi 3,50€.
Illalla söimme vaihtelun vuoksi intialaisessa. Se koitui harmiksemme pettymykseksi. Harvoin saa intialaisessa näin mautonta ruokaa. Aika pliisu kokemus. Noh, olimme ainoat asiakkaat, jonka pitäisi kertoa jotakin.
Lopuksi menimme vielä kivaan viinibaariin, jossa erehdyin tarjoilijasta joka olikin asiakas. Siitä koko seurue riemastui ja kuvia napsittiin.
Nukkumaan 22.30. Satu kertoi että kello herättää 6.30. On näköjään oppinut Camino kellonajat.
Mä jo ajattelin, et nopeestipa pääsitte liikkeelle, jos jo aamupalankin söitte. Mut teil olikin uusi taktiikka - ensin kävelyä ja sit vasta palkinto, ah - aamupala. Nyt ollaan se ansaittu! 😉. Jano tuli siiderimainoksesta... joten lompsimpa tästä sohvalta minäkin tästä siideribaariin eli jääkaapilleni. Kyllä sitten kuulkaas sihahti hienosti, on kylmää ja maistuvaa! Nyt jaksaa taas odottaa uusia, loistavia kuvia ja huomista matkatarinaa. T. Merja taas
VastaaPoista