30. Päivä: Teo - Santiago de Compostela THE END of Part Two 16,1km / 662,6km

Tänään ei kipuja paljon jaariteltu. 16km meni liitämällä...

Tuttuja vaeltajia näkyi vähän väliä reitillä. Kaikkien kanssa vaihdettiin kuulumisia ja onniteltiin saavutuksesta. Vaeltajia joihin tutustuin oli monesta maasta ympäri maailmaa. Saksasta (eniten), Kanadasta, USA:sta, Uusi-Seelannista, Brasiliasta, Italiasta, Tanskasta, Japanista, Koreasta, Sveitsistä, Venäjältä, Espanjasta, Portugalista, Ruotsista mutta yhtään suomalaista en kohdannut.

Jo ennen puolta päivää Katedraali häämötti edessämme. Kävellessämme katuja pitkin palautui viime reissun muistot mieleen myös. Muistin missä syötiin viimeisen kerran ja missä hyvästeltiin, kun jokainen jatkoi matkaa omiin suuntiin. Minä jatkoin silloin 3v sitten matkaa vielä Finisterreen kävellen (90km).

Ja siihen se tämän kertainen vaellus tuli sitten päätökseen. Minun vaellus oli 662,6km ja Satun upeat 267,4km.
Aukiolla kun olimme kilistelleet maljoja yhdessä Kenin ja Denisen kanssa, tuli taas se outo tunne minulle ja myös Satulle. Kummatkin tuumasi "Noh, mitäs nyt sitten?!"

Katedraalin messuakaan ei järjestetty, joka olisi ollut hienoa kokea. Katedraali oli laajassa remontissa ja sinne ei päästetty sisään.

Aukiolta suuntasimme pyhiinvaeltajien toimistoon, josta saimme Compostelan eli pyhiinvaellustodistukset. Emme olleet ihan ainoat, sillä jonotus kesti yli tunnin. Satun jonottaessa,menin tiedustelemaan hostelleja. Santiagossa sattui juuri samaan aikaan olemaan festivaalit, joten homma ei ollutkaan ihan helppo. Booking näytti vain huippukalliita huoneita, mitä oli enää jäljellä. Aaargh! Erään hostellin isäntä oli todella avulias ja sai järjestettyä 1,5km päästä meille järkevä hintaisen huoneen. Huhuh!

Toimistossa virkailijat hieman haastattelevat ja tarkistavat tarkkaan pyhiinvaelluspassin leimat, että niitä on tarvittava määrä. Satua jännitti koko homma, että onhan nyt hänellä varmasti tarpeeksi leimoja..:)

Compostelat kourassa säntäsimme lounaalle Kenin ja Denisen kanssa. Vatsa huuti saada kunnon paellaaa....aaaah!! Lounaan jälkeen lähdimme kävelemään kohti hostellia. Eihän me nyt taksia tarvita, kun jalatkin vielä toimii...

Hostellin huoneen hinta-laatusuhde olikin yksi reissun parhaimmista palvelusta puhumattakaan. Äärettömän mukava omistaja ja hänen vanhempansa. Äiti ja isä eivät osanneet englantia, mutta se ei menoa hidastanut... :)

Aamulla suuntasimme bussiasemalle, josta lähdimme bussilla kohti Finisterrea eli "maan ääriin". Kylän nimi juontuu keskiajasta, jolloin oletettiin ennen Kolumbuksen ristiretkiä, että maailma todellakin päättyy tuon kyseisen kylän niemen kärkeen.

Finisterre ei liity pyhiinvaellukseen mitenkään, mutta sillä on symbolinen vaikutus päättää vaellus siellä. Näkymät Lighthouse majakalta Atlantille on huikeat. 40m korkeat pystysuorat seinämät mereen kertovat, että älä tule reunalle. Tuulenpuuskat voivat viedä vaeltajan viimeiselle vaellukselle mereen.

Löysimme Kenin ja Denisen kanssa kivan paikan nauttia hetki viiniä ja maisemista. Merelle katsellessa huomasimme Satun kanssa meressä hyppivät delfiinit.
Illalla Ken teki meille loistavaa pastaa.

Hyvästelimme aamulla Denisen ja Kenin. He ovat moneen kertaan matkan varrella kutsuneet meidät Floridaan kylään. Taidamme lunastaa tämän kutsun. :)
He jäivät vielä nauttimaan lomasta Finisterreen muutamaksi päiväksi. Yhdysvaltoihin lentävät takaisin vasta elokuussa. Norjan risteily on ainakin suunnitelmissa ja mistä sitä tietää tulevatko Keravallekin.

Tulimme bussilla takaisin Santiagoon ja lähdimme kohti lentokenttää kävelemään niin kauan ennen kun rupesi kyllästyttämään. Sitten vasta otimme taksin loppumatkalle... joo tiedän, ei mitään itua...

Lensimme Malagaan, johon yöllä saapuivat myös tytöt ja Satun sisko perheineen. Täällä nautitaan yhteisestä lomasta vielä kaksi viikkoa.

Siellä häämöttää Santiago.

Selvästi joku Hobitti on tämän talon rakentanut.

Kaikille alle 20v tiedoksi. Tämä on puhelinkoppi. Kun laittaa kolikoita tuohon masiinaan niin sillä voi soittaa puhelun. Pitää ensiksi vain ottaa musta kapula käteen, jossa on metallinen johto kiinni.

Kymppi jäljellä!!

Vitonen jäljellä!

Nelonen jäljellä!

Kolme jäljellä!

Kaksi jäljellä!

Yksi jäljellä!

500m päässä Santiagon katedraali!! Nyt on vähän!!

We made it!!! Maria Saksasta riensi meitä onnittelemaan. Näimme monesti hänet matkan varrella.

Ken ja Denise olivat meitä vastassa viinipullon kanssa! :)

Hostellin omistaja tytär ja isä. Huippu palvelua ja asennetta. Juteltiin koko ilta kaikesta.

Vihdoin Finisterressä!

Ennen majakalle lähtöä piti saada viiniä mukaan. No tottakai kaupan kassalla viinipullo avataan valmiiksi.

Siinä se nyt on, 0km tolppa.

Kyllähän sitä 40m pudotusta uhmaa...

ME TEIMME SEN!!

Kiitos kaikille tsempeistä!!

To be continued...;)