Tänään ei mitään erikoista kävelyssä ollut. Tosin ei eucalyptus puihin ikinä kyllästy.
Hieman erikoinen olo oli kävellessä kun tietää, että kohta tämä loppuu. Ikävä on tietenkin todella kova perhettäni kohtaan ja en malta odottaa heitä kun tulevat sunnuntaina Espanjaan.
Mutta silti Caminon tehdessä minuun suuren vaikutuksen, on hieman haikea olo. Tämä ei ollut yllätys, koska kaikissa lukemissani camino kertomuksissa on tämä ikävä olo kohdattu.
Kaikki nämä tuntemukset ilosta suruun, huikeat kokemukset ja muihin vaeltajiin tutustuminen vaikutti minuun syvästi. Jo nyt tiedän miten ikävä tulee kaikkea.
Majatalon isäntä oli todella ystävällinen kun hän vei minut ja Joanin ostamaan viereisestä kaupungista ruokatarvikkeita. Autossa istuminen oli erittäin outo kokemus. Kuukauteen en ole ollut auton kyydissä joka kulkisi 60km/h. Maisemat vaihtui oudon nopeasti ja 5km matka taittui hetkessä. Tuntui kuin olisi ollut vauhdikkaalla vuoristoradalla.
Illalla söimme viimeisen yhteisen illallisen. Ruoaksi laitoin sitruunalla ja yrteillä täytettyä viinissä haudutettua kanaa sekä pastaa. Joan valmisti lisäksi herkullisen omenapiirakan. Joan on innostunut kokki, jonka kanssa on ollut hauskaa touhuta keittiön puolella.
Viimeinen ehtoollinen oli hieman haikea kokemus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti